Kaarinantiellä kilvetön, jarruton auto, ratissa amfetamiinia ottanut nainen

0

Lankalauantain illalla Kaarinantiellä (31.3. kello 20.35) poliisi tavoitti auton ja autonkuljettajan, joiden ei olisi milloinkaan pitänyt lähteä liikenteeseen. Henkilöautolla ei ollut rekisterikilpiä. Ajoneuvon kuljettajalle, vuonna 1988 syntyneelle naiselle suoritettu huumepikatesti oli positiivinen muun muassa amfetamiinille. Tästä syystä häntä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Kuljettajalla ei ole koskaan ollut minkään luokan ajokorttia. Poliisin siirtäessä autoa havaittiin, että ajoneuvo oli kaiken lisäksi lähes jarruton.

Hieman aiemmin samana päivänä poliisi oli tavoittanut lähistöltä Littoistentieltä Turun puolelta toisen autonkuljettajan, joka oli liikkeellä huumeiden vaikutuksen alaisena. Poliisi pysäytti kello 16.05 aikaan vuonna 1971 syntyneen miehen, joka oli liikenteessä pakettiautolla. Miehelle suoritettu huumepikatesti oli positiivinen kannabikselle, ja häntäkin epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.