Kaarinantielle tulossa kohennuksia

0

Kaarinan liikenneturvallisuustyöryhmä käsitteli liikenteen ongelmakohtia Kaarinassa.

Kaarinan kaupunki ja ELY-keskus alkavat yhteistyössä kehittää Kaarinantien liikennettä. ELY-keskus käynnistää toimenpideselvityksen tekemisen jo kuluvan vuoden aikana.

Kaarinantien nopeusrajoitusta ehdotetaan laskettavan 50 kilometrin tuntivauhtiin koko matkalta Kaarinan keskustasta Auranlaaksoon asti. Tällä hetkellä rajoitus vaihtelee viiden- ja kuudenkymmenen välillä. Helsingin suunnasta nousevalle moottoritien rampille saadaan liikennevalot vielä tämän vuoden puolella. Valot tulevat sujuvoittamaan Kaarinantielle liittymistä, joka on aiemmin ollut kinkkistä etenkin ruuhka-aikaan. Liikennevalomuutoksia ehdotetaan myös Krossinkadun, Laasmäenkadun ja Kaarinatien risteykseen, sillä Hong Kongin ja Teboilin suunnista kääntyville halutaan nuolivalot.

Lisäksi liikenneturvallisuustyöryhmä on saanut palautteita, että kaaharivanhemmat tekevät koulujen pihoista vaaranpaikkoja. Lue lisää 4.4.2018 lehdestä