Kysely yritysjohtajille: Varsinais-Suomen positiivinen vire tuo kasvua ainakin vielä muutaman vuoden ajan. Alueen hyvä taloustilanne näkyy ja tuntuu laajasti alueen yrityksissä.
Yritys- ja talouselämävaikuttajat näkevät lähes poikkeuksetta, että telakan ja autotehtaan vauhti tuntuu myös omassa yrityksessä. Alueen kärkiyritysten veto ei ole kuitenkaan ainut kirittävä tekijä. Yleinen talouskasvu vaikuttaa myös.
Telakan ja autotehtaan lisäksi myös lääketeollisuus on hyvässä nosteessa, samoin rakentaminen. Myös metallialan yrityksissä on kiivasta kasvua.
Nousukausi on tuonut esiin lieveilmiöitä yritysten kannalta. Osa yritysjohtajista ovat huomannut esimerkiksi palkkakilpailua, kun osaavista tekijöistä on huutava pula.
Nämä asiat käyvät ilmi verkkokyselystä, joka lähetettiin kymmenille maakunnan yritysten edustajille. Kysyimme alueen bisnesvaikuttajilta heidän arviotaan Varsinais-Suomen talouskasvun jatkumisesta.
– Varsinais-Suomessa on menossa ns. jytky – Soinia lainatakseni, kuvailee operatiivinen johtaja Jukka Virtanen Vahasilta Oy:stä.
“Varsinais-Suomessa on menossa ns. jytky – Soinia lainatakseni.”
Jukka Virtanen
Vahasilta Oy
KYSELYN yrityksissä on vakaa luottamus, että pore jatkuu vielä vuosia. Tähän vaikuttaa se, että telakan tilauskanta yltää ennätyksellisen pitkälle. Laivatilauksia on vuoteen 2024 asti.
Liedon Säästöpankin toimitusjohtaja Jussi Hakala muistuttaa, että telakka on merkittävä työllistäjä sekä suoraan että välillisesti.
– On harvinaista, että tilauskanta on useita vuosia tästä eteenpäin tiedossa. Uudenkaupungin autotehtaalla on myös selvä positiivinen vaikutus koko alueelle. Hyvä työllisyysaste vaikuttaa ihmisten tulevaisuudenuskoon ja haluun tehdä muun muassa asuntoinvestointeja. Näillä esimerkeillä on myös psykologinen vaikutus, joka madaltaa kynnystä ryhtyä uusiin hankkeisiin, kommentoi Hakala.
– Myönteinen laajemman Turun alueen suhdanne jatkuu vielä. Yritysten hyvä tilauskanta ja investoinnitkin kertovat osaltaan tästä, vastaa toimitusjohtaja Vesa Viitaniemi Lounais-Suomen Osuuspankista.
Esimerkiksi piikkiöläinen hyttivalmistaja Piikkio Works kertoo, että sen tilauskirja on täynnä tällä hetkellä vuoteen 2023 asti. Yritys on Meyer Turun omistuksessa.
KAIVOSTEOLLISUUDEN koneita Turussa valmistava Sandvik uskoo myös hyvän vireen jatkuvan. Sandvikissä näkemys ei synny paikallisesta tilanteesta, vaan siihen vaikuttaa maailmanlaajuinen metallien hintojen nousu ja kaivosteollisuuden kipuaminen kuopasta. Metallien hintoja nostaa koko maailman talouskasvu ja tavaroiden valmistuksen lisääntyminen.
– Perustuen metallien hintakehitykseen ja yleisiin kaivosteollisuuden näkymiin, aktiivisuus on korkealla, tiivistää johtaja Riku Kesäläinen Sandvikistä.
Turun Osuuskaupassa tilannetta katsotaan kuluttajien näkökulmasta. Ostovoiman arvioidaan olevan nousussa.
– Varsinais-Suomessa tapahtuu tällä hetkellä laaja-alaisesti hyviä asioita. Sekä kunnallisella puolella, yrittäjillä että yksityisillä henkilöillä on selvästi aikaisempaa enemmän luottamusta talouden positiiviseen kehitykseen. Se näkyy alueellamme kulutuksen ja investointien kasvuna. Alueen kokonaistyöttömyys on laskussa ja ostovoima nousussa, kertoo marketkaupan toimialajohtaja Mikko Rauhanen.
“Nyt on tekemisen paikka. Tarvitaan nopeita päätöksiä asioihin ja tarvittaviin toimenpiteisiin on tartuttava pikaisesti.”
Pekka Heikonen
Pemamek Oy
TALOUSTAIVAALLA voi nähdä myös varjopilviä. Moni yritysjohtaja muistuttaa, että kaikki ei ole omissa tai paikallisissa käsissä.
– On mahdollista, että myönteinen jakso jatkuu ja varsinkin laivanrakennuksessa on selvää, että nykytilauskannan toteuttaminen jatkuu positiivisena monta vuotta. Muilla aloilla näkymät ovat positiiviset, mutta maailman taloutta voi heilauttaa joku globaali tapahtuma koska tahansa, muistuttaa toimitusjohtaja Patrik Rautaheimo Elomaticista.
Nordean Lounais-Suomen pääkonttorissa tilanne arvioidaan kokonaisuutena erittäin hyväksi, mutta mahdollinen korkotason nousu ja työvoimapula luovat varovaisuutta.
– Kuluttajien ja teollisuuden luottamus on vahvaa, työllisyystilanne hyvä tai erinomainen ja korkotaso on alhaalla. Vaikea nähdä suuria murheita. Korkotason nopea nousu voisi olla negatiivinen shokki. Osaavan työvoiman pula voi rajoittaa kasvua. Asuntotarjonta ei myöskään tahdo pysyä kysynnän perässä, arvioi Tero Seikkula Nordeasta. Seikkula vastaa pankin henkilöasiakkaista Lounais-Suomessa.
Kasvun pullonkaulaksi uhkaa nousta sopivan työvoiman löytäminen.
– Myönteinen suhdanne jatkuu, mikäli emme kompastu kasvun esteisiin, joista keskeisiä ovat osaavan työvoiman saaminen sekä alueen ja yritysten hyvä saavutettavuus, kuvailee toimitusjohtaja Kaisa Leiwo Turun kauppakamarista.
Rekryexpo-tapahtuma Turun Messukeskuksessa ke 18.4. kello 10 alkaen. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy. Rekryexpo tarjoaa alueen työnantajille ja työntekijöille kohtaamispaikan.