
Lähes tasan vuosi sitten Littoistenjärven pelastamiseksi tehtiin pitkään suunniteltu ja kiistelty hypoalumiinikloridikäsittely. Järvi muuttui turkoosiksi ja pääsi välimerellisen ulkonäkönsä vuoksi valtakunnallisiin otsikoihin. Myöhemmin veden näkösyvyys normalisoitui, mutta järven suosio kasvoi silti räjähdysmäisesti.
Mitähän Littoistenjärvelle kuuluu nyt?
Hyvää.
– Järvi on nyt parhaimmillaan, kuvailee Littoistenjärven hoitokunnan puheenjohtaja Jukka Heikkilä.
– Vesi on hieman sameaa, näkösyvyyttä on metristä kahteen, jolloin esimerkiksi vesiruttokasvusto ei riehaannu vaan jää vain rantavyöhykkeelle.
Vettä on tutkittu kevään aikana kahdesti. Suurin osa tuloksista kertoo, että järvi voi hyvin – eivät kuitenkaan kaikki.