Turku–Helsinki-välillä kulkevan Rantaradan viime vuonna aloitettuja ratatöitä jatketaan vielä tämän ja ensi vuoden ajan. Kolmivuotisen projektin yksi kiivaimmista työvaiheista ajoittuu kesä–elokuulle, jolloin kaukojunien matka-ajat pitenevät nopeusrajoitusten vuoksi.
Nopeusrajoitusten ennustetaan hidastavan matka-aikoja Turun ja Helsingin välillä noin 0–24 minuuttia. Käytännössä VR aikaistaa Turusta Helsinkiin lähtevien juniensa lähtöaikaa 4–15 minuuttia. Vastaavasti Helsingistä Turkuun mentäessä junat saapuvat 17–24 minuuttia nykyistä myöhemmin.
Reitin matka-ajat hidastuvat 18.6. ja 12.8. välisenä aikana, junavuorosta riippuen. Ratatyöt heijastuvat liikenteeseen jo nyt: 25.3. alkaen matka-ajat hidastuivat noin 5 minuuttia. Eniten kesän hidastukset vaikuttavat Helsingistä Turkuun klo 16.07 lähtevään Express-vuoroon, joka pysähtyy 18.6.–12.8. poikkeuksellisesti myös Salossa ja Karjaalla.
Työt hidastuttavat matkantekoa erityisesti Kirkkonummen ja Karjaan välillä.
Nopeusrajoituksia on syksyyn saakka jonkin verran myös Karjaan ja Salon välillä.
– Rantaradan työt sovitetaan yhteen muun junaliikenteen ja ratatöiden kanssa. Olemme esimerkiksi ottaneet huomioon VR:n toiveet parhaamme mukaan, kertoo rakentamisen aluepäällikkö Erkki Mäkelä Liikennevirastosta.
– Emme kuitenkaan harmillisesti selviä ilman matka-aikoja pidentäviä nopeusrajoituksia, sillä ratatöitä on mahdollista tehdä vain silloin, kun maa on sula, jatkaa Mäkelä.
Liikenneviraston mukaan Rantaradan rakenteet alkavat olla elinkaarensa päässä.
Korjaustoimenpiteet kohdistuvat kesällä radan päällysrakenteeseen, siltoihin, kuivatukseen ja vakavuuteen.
– Hankkeessa on kyse ennen kaikkea radan toimivuuden ja liikenneturvallisuuden varmistamisesta, kertoo Mäkelä Liikenneviraston tiedotteessa.
Rantarata on yksi Suomen vilkkaimmin liikennöityjä rataosia. Sen suosio on kasvanut VR:n mukaan kahdessa vuodessa kaukoliikenteessä 26 prosenttia.
– Samalla radan heikentynyt kunto on aiheuttanut täsmällisyysongelmia. Radan kunnon parantaminen on edellytys tavoitellun matkanopeuden ylläpitämiseen ja luotettavaan liikennöintiin, kertoo VR:n matkustajaliikennejohtaja Maisa Romanainen VR:n tiedotteessa.
Rantaradan korjaukset
- Rantaradan häiriösietokyky paranee ja junien nopeuksia voidaan nostaa korjausten jälkeen.
- Korjaushanke on aloitettu vuonna 2017.
- Kokonaisrahoitus on 37 miljoonaa euroa tällä hetkellä.
- Tästä perusväylänpidon rahoitusta on 20,4 miljoonaa.
- Loput rahat tulevat korjausvelka- ja 364-rahoituksista.