Yltöisten mittauspisteellä Piikkiössä on ehditty kuluvan kesän aikana rikkoa jo sekä toukokuun että heinäkuun osalta yksittäisen päivän maksimilämpöennätykset. Myös yksittäisen kuukauden keskiarvolämpötilaennätys mitattiin toukokuussa. Hellepäiviä, eli vuorokausia, jolloin korkein lämpötila kipuaa vähintään 25,1 asteeseen, on toistaiseksi (24.7.2018) ollut 18.
Helteiden on ennustettu jatkuvan vielä ainakin tämän viikon ajan, joten on hyvin todennäköistä, että lukema siirtyy uudelle kymmenluvulle vielä viikonloppuun mennessä. Se, päästäänkö vuonna 2018 kuitenkaan ennätysvuosien tasolle, selviää vasta elokuun puolella.
– Euroopan pitkän aikavälin, eli neljän viikon ennusteen mukaan Pohjoismaihin luvataan tavallista lämpimämpää säätilaa. Sitä on kuitenkin vielä hankala sanoa, tarkoittaako se hellepäiviä noin pitkälle ajanjaksolle. Ainakin seuraava viikko näyttää helteiseltä Kaarinassa, joten reilusti yli 20:n hellepäivän päästään varmasti, Ilmatieteenlaitoksen meteorologi Niina Niinimäki pohtii.
Minkälaisilla sykleillä hellekesät ovat toistuneet Kaarinassa 2000-luvulla? Koska nautitaan kenties seuraavan kerran vastaavista lämpötiloista? Lue lisää 25.7.2018 lehdestä