Kaupunginhallitus halusi saada Hovirinnan koulussa valmista

0

Kaupunginhallitus päätti käyttää otto-oikeutta nopeuttaakseen Hovirinnan koulun rakennusurakan käynnistymistä. Hallitus puuttui teknisen lautakunnan päätökseen lykätä rakennustavasta päättämistä.

Tekninen lautakunta oli palauttanut asian valmisteluun, sillä eri rakennustavoista haluttiin saada vielä lisätietoa. Sen sijaan hallitus päättää nyt rakennustavasta itse teknisen lautakunnan ohi. Tekninen lautakunta olisi palannut asian äärelle ylimääräisessä kokouksessa 11.9. Kaupunginhallitus käsitteleekin asiaa jo 10.9.

Ehdotuksen otto-oikeuden käyttämisestä teki Niina Alho (sd), ja äänet jakautuivat Alhon ehdotuksen hyväksi 7–5. Kokoomuksen edustajat jäivät vähemmistöön. He asettuivat samalle kannalle kuin puoluetoverinsa teknisessä lautakunnassa, jossa kokoomusenemmistö äänesti palautuksen puolesta.

Kaupunginhallitus spekuloi, että se olisi todennäköisesti joka tapauksessa halunnut päättää rakennustavasta, eli otto-oikeutta olisi luultavimmin käytetty ennemmin tai myöhemmin.