”Laitokselta tämä ei tunnu”

0
Kuvassa kahvia kaataa 60-vuotias Anne-Mari Sirén, joka on ollut perhehoitajana Säteessä neljä vuotta. Pöydän ääreen tulivat tällä kertaa Kerttu Soini, Ritva Honkanen ja Elina Jokinen. Soini ja Jokinen ovat asuneet perhehoitokylässä kaksi vuotta, Honkanen vajaa kolme kuukautta.

– Laitokselta tämä ei tunnu. Tämä on koti, 95-vuotias Kerttu Soini sanoo jyrkästi. 82-vuotias Elina Jokinen sekä 90-vuotias Ritva Honkanen nyökyttävät päätään.

He puhuvat kodistaan, perhehoitokylä Säteestä, joka on toiminut Koristossa neljä vuotta. Säde on kaarinalainen innovaatio, jonka viidessä eri kodissa asuu yksi hoitaja neljän ikäihmisen kanssa.

Neljän vuoden aikana on kertynyt runsaasti kokemuksia. Asukastyytyväisyyskyselyssä 2017 kylälle annettiin parhaimmat tai lähes parhaimmat pisteet lähes kaikilla osa-alueilla. Sen sijaan hoitajien tilanteessa on yhä kehitettävää ja väärinkäsityksiä. Lisäksi sote-muutos tuo epävarmuutta kylän tulevaisuudelle. Lue lisää 25.9.2018 lehdestä