Föli tukkii keskustassa liikenneympyröiden välin

0

Kaarina-lehteen otti yhteyttä lukija, joka ihmetteli liikennetukoksia Kaarinan keskustan kahden liikenneympyrän välillä. Lukija oli usean kerran havainnut, että Shellin puoleisella pitkällä linja-autopysäkillä on ollut yhtä aikaa kolme linja-autoa. Ne eivät mahdu tieosuudelle, vaan liikenneympyröiden liikenne on mennyt täysin tukkoon.
Mistähän on kyse?
– Meille on jonkin verran tullut huomioita samasta asiasta. Aiheellinen kysymys on, onko vika liikennesuunnittelussa vai busseissa, jotka tukkivat liikenneympyrän, miettii Kaarinan tekninen johtaja Jyrki Haapasaari.
– Noin 50 metrin pysäkille mahtuu kaksi linja-autoa hyvin, mutta kolmas on liikaa. Tiettävästi osa busseista pitää taukoa tällä päätepysäkillä, ja ongelma johtuu siitä.
Haapasaari kertoo, että kaupunki lähestyi jo aiemmin asiassa liikennöitsijöitä, minkä jälkeen kaarinalaisten palautteita asiasta ei ole juurikaan tullut. Kaupunki ottaa kuitenkin asian lehden yhteydenoton jälkeen uudestaan puheeksi Turun kaupunkiseudun joukkoliikennetoimiston kanssa.