Puntari ei saanut riihikuivaa – kaupunki tukee yhdistyksiä tarjoamalla toimitilaa

0

Palveluyhdistys Kaseva haki kaupungilta avustusta kansalaistoiminnan keskus Puntarille vuodeksi 2020. Puntari on vuodesta 2017 lähtien tarjonnut yhdistyksille maksutonta toimitilaa sekä pyörittänyt kaikille avointa Cafe Puntaria Kaarinan keskustassa. Toiminnan jatkamiseen pyydetty summa on 30 000 euroa.

Kaupunginhallitus käsitteli avustushakemusta viime viikon maanantaina. Kaupunginhallitus totesi, ettei Puntarin pyytämää määrärahavarausta ole mahdollista tehdä vuoden 2020 talousarvioon. Kaupunki ei myöskään voi ensisijaisesti myöntää rahaa ulkopuolelta vuokrattua tilaa varten, mikäli sillä on antaa käyttöön olemassa olevia tilojaan.

Palveluyhdistys Kasevalle ei siis myönnetä avustusta vuodelle 2020. Sen sijaan kaarinalaisille yhdistyksille etsitään ensi vuoden aikana sopivaa kaupungin omistamaa tilaa Kaarinan keskustasta.

Puntarin tärkein rahoittaja on STEA, jolta Kaseva on aikeissa myös anoa kohdennettua toiminta-avustusta. STEA harvemmin rahoittaa toimintaa, jota kotikaupunki ei tue.

– Kaupungin tuki antaa STEAlle signaalin, että toiminnalle on tarvetta, selventää Puntarin toiminnan kehittäjä Tiina Valtanen.

Kaupunginhallituksen päätös ei kuitenkaan ole tyrmäys, vaikka varsinaista riihikuivaa ei luvattukaan. Kaupungin avustukseksi kelpaa myös tilojen tarjoaminen.

– Saimme enemmän kuin pyysimme jo nyt, eli päätöksen tiloista yhdistyksille. Yhdistykset kansalaisten hyvinvoinnin tuottajina on nähty tärkeänä ja koetaan osana modernia kansalaisyhteiskuntaa. Tällä päätöksellä meillä on hyvä mahdollisuus saada Puntarille STEAn avustus. Jos yhdistyksille löydetään esteettömät ja toimivat tilat, olemme saavuttaneet hankkeemme tavoitteen, Valtanen iloitsee.

Alustavissa keskusteluissa yhdeksi tilamahdollisuudeksi on väläytelty poliisitaloa.

– Mikäli tilaa on riittävästi ja se on toimiva ja esteetön, mahdollistaa uusi tila Cafe Puntarin toiminnan. Tarvittaessa etsimme muun sopivan tilan keskustasta ja jatkamme edelleen jalkautumista kaupungin ulkopuolelle, kuten jo nyt esimerkiksi Piikkiössä toimii Pikku-Puntari.

Puntarille suunnitellaan haettavan STEAlta 130 000 euroa.