Torstaina 27.12. kello 19 aikaan hätäkeskukseen soitettiin Piispanristiltä Jousitieltä, jossa oli kolme humalaista miestä lähtenyt henkilöautolla liikkeelle. Auto oli ilmoituksen mukaan törmännyt liikenteenjakajaan ja lähtenyt reipasta vauhtia Uudenmaantietä Kaarinan keskustaan päin.
Autolla ehdittiin ajaa Littoisiin saakka ennen kuin poliisipartio tavoitti sen. Poliisi pysäytti auton Kultanummella Menninkäisenkadulla.
Ajoneuvon kuljettajalle, vuonna 1974 syntyneelle miehelle suoritettu puhalluskoe näytti 1,6 promillea. Myöhemmin mies puhalsi tarkkuusalkometriin tuloksen 0,69 mg/l. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Kolmikosta hälytyksen tehnyt kaarinalainen otti yhteyttä Kaarina-lehteen ja kertoi, että ajourakka alkoi itse asiassa jo Piispanristin Tokmannilta. Kyseiset kolme herraa herättivät huomiota voimakkaalla viinanhajulla kassajonossa. Yksi virtsasi Tokmannin seinään ennen hyppäämistään autoon.
– Tokmannilta lähdettäessä kuljettaja ajoi Prisman kohdalla keskivallin päälle, kävi tekemässä U-käännöksen Jousitien parkkipaikalla ja ajoi sen jälkeen noin satasta tunnissa Uudenmaantietä, jatkuvasti kaistaa vaihdellen. Kaarinantien valoista matka jatkui Littoisiin, hälytyksen tehnyt kertoo.
Hän seurasi kolmikkoa varovaisesti omalla autollaan.
Artikkelia muutettu 28.12.2018 klo 13. Mukaan lisättiin silminnäkijän kommentit.