Akateemikko Sirpa ja Markku Jalkanen ovat Kaarinasta. Jalkanen on yksi maailman johtavista ihmisen puolustusjärjestelmän solujen ja syöpäsolujen liikkumismekanismin tutkijoista. Hänen merkittävin tutkimussaavutuksensa on juuri syövän leviämisestä vastuussa olevien liikennemolekyylien löytäminen. Markku Jalkanen on Faronin perustaja ja toimitusjohtaja. Yritys kehittää lääkettä vakavien keuhkovaurioiden hoitoon.
Vieraat saapuivat itsenäisyyspäivän viralliselle vastaanotolle Presidentinlinnaan punaista mattoa pitkin.
Ensimmäiset vieraat astuivat saliin Sibeliuksen Jääkärimarssin tahdissa. Presidenttiparia pääsivät kättelemään ensimmäisenä kunniavieraat eli sotaveteraanit.
Juhlahumussa oli mukana useita kutsuvieraita Kaarinasta, Turun seudulta ja eri puolilta maakuntaa. Kuvagalleriassa mukana myös illan kuvatuimpia valtakunnan julkkiksia.
Kuvat Jori Liimatainen, Turun Sanomat.
Piikkiöläinen laivanvarustaja Hans Langh on Aila-vaimonsa kanssa konkareita Linnan vastaanotolla. He olivat Martti Ahtisaaren aikana kahdesti mukana. Langhit kertovat saaneensa kutsun tällä kertaa kehittämänsä ekologisen laivamoottorin takia. Aila Langhin puvun helmassa on iso ja näyttävä kultainen potkuri.Akateemikko Sirpa ja Markku Jalkanen ovat Kaarinasta. Jalkanen on yksi maailman johtavista ihmisen puolustusjärjestelmän solujen ja syöpäsolujen liikkumismekanismin tutkijoista. Hänen merkittävin tutkimussaavutuksensa on juuri syövän leviämisestä vastuussa olevien liikennemolekyylien löytäminen. Markku Jalkanen on Faronin perustaja ja toimitusjohtaja. Yritys kehittää lääkettä vakavien keuhkovaurioiden hoitoon.
Turun kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Mikko Kouki ja kirjailija Niina Repo. Kutsu on kummallekin ensimmäinen. Muutama vuosi sitten Kouki ohjasi näytelmän nimeltä Linnan juhlat. Niina Revon puvun kierrätystilkut löytyivät Mikko Koukin työpaikalta Turun kaupunginteatterista. Revolta on tänä syksynä ilmestynyt kirja Vyöry.
Suomen partiolaisten puheenjohtaja Maria Ruohola. Ruohola toimii Mikaelin Sinikellot -lippukunnassa. Ruohola on Turusta kotoisin oleva psykologi, joka asuu Helsingissä.
Sukeltajasankari Mikko Paasin vaimo Krista pukeutui oranssiin iltapukuun.
Salolaisen Finnfoamin Riitta ja Jorma Nieminen saivat kutsun Linnaan valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon myötä. Presidentti Sauli Niinistö on Niemisille tuttu. Riitta Nieminen on ollut hänen kanssaan samalla luokalla, ja kiinteistöneuvos Jorma Nieminen tuntee hänet muista yhteyksistä.
Vasemmistoliiton turkulainen puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson.
Meyer Turun toimitusjohtaja Jan Meyer edusti Linnassa vaimonsa kanssa.
Turun Messukeskuksen toimitusjohtaja Hannele Wolf-Mannila juhlii Turussa tehdyssä iltapuvussa. Turun Messukeskuksessa järjestetään vuosittain kirjamessut, joiden ohjelmajohtajana rouva Jenni Haukio työskentelee jälleen ensi vuonna äitiysloman jälkeen. Puoliso Santtu Mannila.
Loimaalainen sotaveteraani Arvo Lehtinen palveli samassa rykmentissä presidentti Mauno Koiviston kanssa. Koiviston Lehtinen on tavannut jälkeenpäinkin. Nyt 94-vuotias veteraani pääsi tapaamaan myös presidentti Sauli Niinistön. Avustajana tyttärentytär Oona Herlin.
Kansanedustaja Kike Elomaa (ps) ja puoliso Kimmo Elomaa.
Kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanerva saapui juhlaan puoliso Elina Kiikon kanssa.
Saara Kankaanrinta ja Ilkka Herlin ostivat Qvidjan tilan Paraisilta vuonna 2014.
Vuoden pakolaismies, Kaarinassa asuva lähihoitajaopiskelija Ahmad Hosseini auttoi Turun terrori-iskun uhreja.
Kansanedustaja Ville Niinistö (vihr) saapui Linnaan yksin.
Kansanedustaja Saara-Sofia Sirén ja puoliso Sami Sirén. Sirénin puvun valmistuksessa on käytetty 60 erilaista, kierrätettyä solmiota. Solmiot on kerätty kierrätyskeskuksista, second hand -kaupoista sekä saatu lahjoituksena. Sirénin puvusta vastaa Miia Aaltonen turkulaisesta Tyyki Designista.
Laulaja Anna Puu on oikealta nimeltään Anna Puustjärvi. Vierellä tuottaja Jukka Immonen.