Littoislaisia luullaan Kaarinassa jatkossakin turkulaisiksi

0
Kanta-Kaarinan pohjoiskärki on niin kapea, että moni luulee Kaarinan puolella sijaitsevia paikkoja turkulaisiksi tai lietolaisiksi. Tilannetta ei auta se, että monen littoislaisen postinumero on 20540 Turku, vaikka asunto sijaitsisi Kaarinassa.
Kaarinassa tehtiinkin kuntalaisaloite postiosoitteen muuttamisesta. Harmitusta on aiheuttanut paitsi turkulaiseksi luuleminen myös se, että postipaketit täytyy hakea kaukaa Kupittaan Citymarketista. Toiveena on, että littoislaiset voisivat siirtyä käyttämään 20660 Littoinen -osoitetta tai vastaavaa.
Valitettavasti muutosta ei ole tulossa. Harri Sairanen Postista vastasi kaupungille, että postinumeroalueet on jaettu nykyisenlaisiksi käytännön syistä. Postinumeroalueiden rajat ja nimet eivät noudata kuntarajoja. Kunta voi toki esittää muutosta postinumeroon tai postinumeroalueen rajoihin, mutta Postilla itsellään ei ole tarvetta muuttaa littoislaisten nykyisiä osoitteita.
Mikäli postipaketin hakeminen on vaivalloista Kupittaalta saakka, Sairanen vinkkaa, että verkosta Oma noutopiste -palvelusta voi käydä itse muuttamassa, mistä postista tai automaatista haluaa noutaa paketin.
Kaupunkikehityslautakunta tyytyi Sairasen vastaukseen ja päätti, että 20540 Turku -postinumeroa ei muuteta.
Posti jaetaan turkulaisella postinumerolla Kaarinassa noin 70:lle eri kadulle, kuten Auranlaakson koulutielle, Eräkadulle, Hiekkarannantielle, Jaluskadulle, Järveläntielle, Kajuuttakadulle, Kalttassuontielle, Kipparikadulle, Kultanummentielle, Littoistenjärventielle, Röllinkadulle, Vanhalle Ravattulantielle ja Vempeleenkadulle. Jopa Kaarinantien varressa on asuntoja turkulaisella postinumerolla.