Tervetuloa Kalle&Kaarinaan

0
Pahimus on aina ollut hyvä jätkä, äijä ja lehtimies, jolla on habaa, riippumatta siitä, heiluuko helmat vai lahkeet ja onko killuttimia korvissa vai paljon alempana. Pahimus on kuitenkin pannut merkille, että kirkkoherroja, luottamusmiehiä ja muita äijiä on vaihdettu seurakunnan johtajiksi, luottamusvaltuutetuiksi sun muiksi hajuttomiksi, mauttomiksi ynnä munattomiksi hepuiksi.
Epäluuloa herättää se, että Kaarinan kaupungin nimi on selvästi sukupuolittunut. Ajatuksena lienee, että kaupungin suojelusneito uhraa omat halunsa kaupungin asukkaille ja toimii heille pyhimysmäisenä äitihahmona, jolla ei ole omaa uraa.
Sukupuolineutraaliuden vuoksi Kaarina-nimityksen rinnalla tulisi käyttää vastakkaista genderiä edustavaa nimeä. Se olisi luontevasti Kalle (S:t Karl). Tuttavallisesti voisi toivottaa ihmisiä kylään Kalle&Kaarinaan.
Paras vaihtoehto olisi täysin sukupuoleton kaupungin nimi. Pyhimys-nimi on jo räppikäytössä, joten se ei käy. Tienristeys taas voisi aiheuttaa sekaannuksia, vaikka moni Kaarinan sennimisenä tunteekin. Kaari-sanan synonyymi on kurvi, joten sukupuolineutraali Kaarina olisi luontevimmin jatkossa Kurvina. Myös Kaarevaa voi harkita.
Pahimus seikkailee Kaarina-lehden verkkosivuilla kerran kuussa. Lehden kiukkuisen maskotin kaikkia jupinoita pääsee seuraamaan tilattavasta Kaarina-lehdestä. Tilaa digilehti täältä.