
Ensi viikolla Kaarinan kouluissa vietetään autotonta viikkoa. Koululaisia kannustetaan kulkemaan koulumatkat lihasvoimin, eli kävellen tai pyörällä. Koulujen luokat kisailevat keskenään matkojen määrästä.
Kotimäen koulun terveydenhoitaja Maijaleena Hvitfelt on seurannut Kaarinassa ja Piikkiössä koululaisten liikkumistottumuksia melkein 30 vuotta. Hän kysyy aina terveystarkastuksessa oppilaalta, millä tämä kulkee koulumatkat.
– On se muuttunut. Ennen oppilaat tulivat kävellen tai pyörällä itsenäisesti. Sanotaan, että noin viimeisen 10 vuoden aikana kyyditseminen on lisääntynyt paljon, Hvitfelt arvioi.
Liikkumistottumukset menevät lapsilla ja nuorilla nykyään ääripäihin. Ne, joilla on vapaa-ajalla jopa useampia liikuntaharrastuksia, kulkevat mielellään myös pyörällä. Toisaalta on monia, joilla ei ole säännöllisiä liikuntaharrastuksia lainkaan ja joiden kunto on heikko.
– Liikunnalliseen elämäntapaan ehkä kannustetaan kodeissa eri tavoilla, Hvitfelt miettii. Lue lisää 30.4.2019 lehdestä