Kaarinan rakennusvalvonnan taksoja nostettiin alkuvuodesta.
Rakennusvalvonnan taksoitusta ei ollut tarkasteltu sitten vuoden 2015. Kaarinan vanhat taksat olivat jääneet huomattavasti matalammiksi kuin lähikunnissa.
Esimerkiksi 150-neliöisen omakotitalon rakennusvalvontamaksu nousi 1075 eurosta 1310 euroon. Taksa on nyt saman suuruinen kuin esimerkiksi Naantalissa, Maskussa ja Raisiossa.
Rakennusvalvonnan taksojen nousu liittyy myös päivitykseen, jossa kaikkien kaupunkikehityspalvelujen taksat yhtenäistettiin. Kaupunginhallitus hyväksyi päivityksen tammikuussa.