Auranlaakson ABC-asemalle ei saadakaan päiväkotia

0

Kaarinan kaupunkikehityslautakunta ei myöntänyt poikkeuslupaa sille, että yksityinen päiväkoti olisi muuttanut Auranlaakson tyhjilleen jääneeseen ABC-liikennemyymälään.

Kaupunginarkkitehti Pasi Aromäen pohjaehdotuksessa poikkeuslupa olisi myönnetty. Kokouksessa Tommi Leppänen (ps.) kuitenkin ehdotti, että poikkeamislupaa ei myönnetä, ja sai koko lautakunnan taakseen.

Suurimpana ongelmana lautakunta näki sen, että lapsille on huoltoasemalla riittämätön ulkoilupiha. Piha on pieni ja varjoisa. Lisäksi kevyen liikenteen järjestelyt eivät olleet toimivat, eikä hakemuksessa ollut selvitystä huoltoaseman pilaantuneesta maasta.
Turun Osuuskauppa on vuokrannut Auranlaakson ABC-liikennemyymälärakennuksen Verkanappulat Oy:lle. 2000 neliömetrin kokoisiin tiloihin olisi tullut 120 lasta. Kylmäasema ja autopesula olisi säilynyt tontilla päiväkodista huolimatta.

Naapurusto ei ole vastustanut hanketta.

Mikäli rakennuslupa olisi myönnetty, hakijaa olisi edellytetty toimittamaan selvitys maaperän mahdollisesta pilaantumisesta ja kunnostustoimenpiteistä. Lisäksi tontin sisällä kevyen liikenteen kulkuyhteydet olisi pitänyt eriyttää ajoneuvoliikenteestä.

Verkanappuloiden toimitusjohtaja Minna Takkula ei vastannut Kaarina-lehden yhteydenottopyyntöihin siitä, aikooko Verkanappulat tehdä muutoksia alkuperäisiin suunnitelmiin ja hakea poikkeuslupaa uudelleen.