Piispanristiläiset puuttuvat Kaarinan päättäjistä

0

Kaarinan kaupungin päättäjät eli vaaleilla valitut valtuuston jäsenet eivät jakaudu tasaisesti Kaarinan kartalle. Kaikkein huonoin tilanne on piispanristiläisillä: jos valtuustopaikkoja saisi suhteessa oman kaupunginosan väestölukuun, piispanristiläispoliitikkojen määrän pitäisi yli kaksinkertaistua nykyisestä.

Tällä hetkellä valtuustossa on vain kolme poliitikkoa Piispanristiltä. Piispanristin asukaslukuun suhteutettuna heitä pitäisi olla seitsemän.

Tilanteesta voi huolestua. Piispanristiin lasketaan esimerkiksi Lemunniemi, jonka yleis- ja asemakaavat ja tulevaisuus ylipäätään ovat herättäneet useita vuosia kiistoja ja tulehtuneita tunteita, eikä loppua näy.
Piispanristiläisten poissaolo valtuustosta voi näkyä esimerkiksi siinä, että kaavoista tehdään päätöksiä lähinnä mielikuvien ja yksittäisten palautteiden perusteella. Mitä mieltä valtuutetut ovat tästä? Entä mitkä Kaarinan kaupunginosat ovat saaneet valtuustossa ekstrapaikkoja? Lue lisää 17.7.2019 lehdestä