Kaarinassa menetetään miesten elinvuosia enemmän kuin naapurikunnissa

0
Kaarinalaisten sosioekonominen tilanne on parempi on kuin lähikunnissa, eli käytännössä he ovat korkeammin koulutettuja ja saavat parempaa palkkaa. Siinä mielessä on ristiriitaista, että kaarinalaismiehet kuolevat nuorempina, sillä korkea koulutus korreloi terveellisten elintapojen kanssa. kuva: Pixabay

Kaarinassa miesten ennenaikaisia kuolemia sattuu enemmän kuin lähikunnissa, kuten Turussa ja Liedossa.

Näin kertoo Kaarinan kaupungin viimevuotinen hyvinvointikertomus. Tutkimustulos on peräisin PYLL-indeksistä, joka laskee menetetyt elinvuodet vertaamalla kuolinikiä elinajanodotteeseen.

Liian varhain menehtyneiden miesten kuolinsyyt olisi myös hyvä tietää jatkotoimia varten. Valitettavasti kuolemansyytilastojen perkaaminen on erikseen ostettava palvelu, ja vieläpä hyvin kallis.

– Nyt siis tiedämme, että näin tapahtuu, mutta syytä emme osaa sanoa. Niitä voi vain arvailla, johtava ylilääkäri Erkki Tuomaala valittelee.

No, arvaillaanko? Lue lisää 21.8.2019 lehdestä