Kaarinan vanha virastotalo ei jatkossa ole enää virastotalo

0
Toimitilapäällikkö vastaa Kaarinan kaupungin käytössä olevista rakennuksista ja tiloista.

KESKUSTA / Maria Kesti Kaarinan kaupunginhallitus päätti maanantaina, että Kaarinan kaupunki luopuu sisäilmaongelmista kärsineestä vanhasta virastotalosta eli Oskarintalosta.
Kaupunki omistaa 64% taloyhtiön osakkeista. Vielä on auki, mitä vanhasta virastotalosta luopuminen tarkoittaa käytännössä eli esimerkiksi myykö kaupunki osakkeensa ja kenelle.
Rakennuksessa oli aiemmin koko Kaarinan kaupunginvirasto. Kaupunginviraston siirryttyä Kaarina-taloon vanhassa virastotalossa on työskennellyt enää noin sata kaupungin työntekijää.
Päätös luopua Oskarintalosta syntyi hallituksessa pitkän keskustelun jälkeen. Alun perin kaupunginjohtaja Harri Virran ehdotuksena oli teknisen lautakunnan kanta, että kaupunki lähtee neuvottelemaan muiden taloyhtiön osakkaiden kanssa rakennuksen purkamisesta ja uudisrakennuksen rakentamisesta. Hallituksen keskustelun jälkeen Virta teki kuitenkin muutetun pohjaehdotuksen, jonka mukaan kaupunki luopuu virastotalosta kaikilta osin ja etsii työntekijöilleen tilat muualta.
Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Päätös on lopullinen.
Rakennuksen osakkeista 43% kuuluu Turun Seudun Osuuspankille. Lisäksi pienemmät yritykset omistavat taloyhtiön osakkeita.
Oskarintalon purkamisen, remontoimisen ja väistötilojen kustannukset olisivat tulleet lähelle uudisrakennuksen hintaa. Jotta rakennuksesta saisi toimivan, remontin hinta-arvioksi muodostui 8–8,5 miljoonaa euroa. Uudisrakennuksen hinta-arvio on 10 miljoonaa euroa.
Kaarinan toimitilapäällikön Petri Jaarton mukaan viimeaikaiset kokemukset vastaavien toimitilojen peruskorjauksista ovat olleet ristiriitaisia. Kun sisäilmaperuskorjaukseen jää vanhoja osia, ei voida taata, etteikö sisäilmaoireilu jatkuisi.
Kaupunki kartoittaa nyt, mihin sata työntekijää saadaan vanhasta virastotalosta. Aiemmin on pidetty esillä vaihtoehtoa, että Oskarintaloa korvaava uudisrakennus nousisi vanhan virastotalon ja 110-tien väliin, missä tällä hetkellä on parkkialue. Yhtenä vaihtoehtona on myös, että uutta uudisrakennusta ei lähdettäisi havittelemaan vaan kaupunki vuokraisi tiloja kerroistaloista, jotka ovat jo tulossa Oskarinaukiolle.

 

Lue lKaarina-lehti diginä