Kaarinassa otetaan ensi vuonna käyttöön Turussa jo vuosia käytössä ollut Ankkuri-malli. Ankkuri-mallissa poliisi sekä sosiaali- ja terveysalan työntekijät työskentelevät yhdessä puuttuakseen jo varhaisessa vaiheessa nuorten rikolliseen käyttäytymiseen.
Turussa toiminnasta on saatu hyviä kokemuksia, ja toimintatapa halutaan laajentaa nyt kaikkiin Turun seudun kuntiin.
Kaarinalle Ankkuri-malliin liittyminen mahdollistaa uudenlaisen yhteistyön poliisin kanssa, varhaisen puuttumisen kaarinalaisten nuorten rikolliseen käyttäytymiseen sekä nopeamman avun ja ohjauksen tarvittaviin palveluihin.
Kaarinan osuus kustannuksista on vuonna 2020 noin 30 000 euroa.