Palvelutori Eerikille tulossa pikkuveljiä – ikäihmisille tarkoitettuja palvelutoreja suunnitteilla eri puolille Kaarinaa

0
Piikkiöläinen Anne Johansson työskentelee vapaaehtoisena aulaemäntänä palvelutori Eerikissä. Hän uskoo, että Eerikin kaltaiselle ikäihmisten palvelupisteelle olisi tarvetta myös Piikkiössä ja Littoisissa.

Palvelutori Eerikissä on torstaiaamuna harvinaisen hiljaista. Toista vuotta vapaaehtoisena aulaemäntänä työskentelevä Anne Johansson kertoo, että yleensä Eerikin ovi käy tiuhaan.

– Mielestäni kaarinalaiset ikäihmiset ovat löytäneet tämän paikan hyvin.

Puolitoista vuotta sitten perustetun Eerikin ajatuksena on, että ikäihmiset voivat hakea palveluja yhdestä paikasta.

– Yksi tyypillinen tilanne on esimerkiksi sellainen, että ikäihminen on kaatunut kotonaan ja tulee tänne kysymään, mistä hän voisi saada turvapuhelimen. Myös ateriapalveluista kysytään usein, Johansson kertoo.

Vapaaehtoiset aulaemännät ja -isännät eivät ratko ongelmia, vaan ohjaavat kysyjät eteenpäin Eerikissä työskentelevien palveluohjaajien ja terveydenhoitajan pakeille. Eerikissä järjestetään usein myös luentoja ja tapahtumia, joissa tuodaan ikäihmisten palveluja tutuksi.

Keskusta on osalle kaukana

Kaarinassa mietitään nyt, voisiko Eerikin kaltaisia hyvinvointitoreja, pikku-Eerikkejä, olla myös muissa kaupunginosissa.

– Kun puhutaan ikäihmisistä, palvelujen pitäisi olla mahdollisimman helposti saavutettavissa. Littoisista tai Piikkiöstä voi ikäihmisen näkökulmasta olla Kaarinaan keskustaan pitkä matka, Kaarinan hyvinvointikoordinaattori Hanna Inkeroinen muistuttaa.

Hyvinvointitori-ideaa esiteltiin ikäihmisille äskettäin Värttinässä. Eerikin kaltaiselle ikäihmisten kohtaamispaikalle tuntui olevan ainakin Littoisissa selkeä tarve.

Tavoitteena on avata hyvinvointitoreja myös muualle Kaarinaan.

– Kaarinassa on ollut kolmessa palvelukeskuksessa – Värttinässä, Hovirinnassa ja Tupasvillassa – ikäihmisille avointa päivätoimintaa. Näiden toimintaa on suunniteltu kehitettäväksi hyvinvointitori-idean mukaisesti. Myös omaishoidon tukikeskus Visiittiin ja Piikkiökotiin on suunniteltu hyvinvointitorin kaltaista kohtaamispaikkaa ikäihmisille, vanhuspalvelujohtaja Seija Sjöblom taustoittaa.

Käytännössä pikku-Eerikit palvelisivat asiakkaita tiettyinä viikonpäivinä ja kellonaikoina. Toiminnan suunnittelu on parhaillaan käynnissä, ja ikäihmisiltä kerätään siihen ideoita. Oman ehdotuksensa voi jättää vaikka palvelutori Eerikkiin.

Lisää resursseja ei toimintaa varten ole luvassa, vaan esimerkiksi Littoisissa toimintaa pyörittäisivät Värttinän päivätoiminnan työntekijät.

– Ensisijaisesti toiminta olisi varmasti palveluohjausta, mutta vaihtelevasti voisimme tarjota jotakin muuta ohjelmaa sen rinnalla. Joskus paikalla voisi olla esimerkiksi terveydenhoitaja antamassa neuvoja, Inkeroinen kuvailee.

”Hatunnosto kaupungille”

Palvelutori Eerikin aulaemäntä Anne Johansson pitää kaupungin suunnitelmia tarpeellisina. Piikkiössä asuvan Johanssonin kokemus on, ettei palvelutori Eerikissä juuri näy esimerkiksi piikkiöläisiä vanhuksia.

– Tunnen monia Piikkiössä asuvia vanhuksia ja tiedän, etteivät he tänne Kaarinan keskustaan lähde, koska tarvitsisi tulla taksilla.