Kirkollisveron määrä romahti – näkyykö muutos Kaarinan seurakunnissa?

0
Kirkollisveron tuotto tammi-elokuulta putosi viime vuoteen verrattuna hurjat 700 000 euroa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä. Näin siitä huolimatta, että kirkollisveroprosenttia nostettiin.
Jos määrä jaettaisiin tasan yhtymän jokaiselle seurakunnalle, jokaisen seurakunnan tuloista katoaa tammi-elokuulta 70 000 euroa. Määrä vastaa 1–2 papin, diakonin, kanttorin tai nuorisotyöntekijän vuoden palkkaa.
Kaarinan ja Piikkiön kirkkoherrojen mukaan Kaarinassa ei kuitenkaan tarvitse huolestua.
– On aika teoreettista, että tuo 700 000 euroa tarkoittaisi seurakunnilta leikkaamista. Uskoisin luottamushenkilöiden ajattelevan, että seurakuntien hengellinen työ on viimeinen leikkauskohde. Sitä ennen kaikki muut kivet käännetään, toteaa Kaarinan seurakunnan kirkkoherra Ville Niittynen.
Hän ja Piikkiön seurakunnan kirkkoherra Merja Hermonen muistuttavat, että seurakuntayhtymällä on paljon omaisuutta. Toistaiseksi budjettia on paikattu myymällä esimerkiksi ei-seurakunnallisessa käytössä olevia vuokra-asuntoja.
– Lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä yhtymän talous on siis vakaa. Pitkällä aikavälillä alijäämäiset budjetit kuitenkin vaikuttavat myös seurakuntien määrärahoihin, Niittynen ynnää.
Hän arvelee, että mikäli tulot jatkavat vähenemistään, kymmenen vuoden päästä yhtymällä on nykyistä vähemmän seurakuntakoteja ja leirikeskuksia, hautausmaita ei hoideta niin viimeisen päälle kuin nyt ja kirkon työntekijöitä on hieman vähemmän.
– En myöskään usko, että yhtymä aloittaa kiinteistöjen karsimisen Kaarinasta. Meillä on vain vähän toimitiloja, ja niiden kaikkien käyttöaste on korkea, Niittynen kommentoi.
Maria Kesti