Kaarinassa satoi syyskuussa 115 millimetriä vettä. Lukema on lähellä kaikkien aikojen ennätystä Kaarinan mittaushistoriassa. Vuonna 1997 satoi 122 millimetriä.
Vuonna 2018 vettä satoi syyskuussa 79 milliä.
Ilmatieteen laitos mittaa säätietoja Kaarinan Yltöisissä. 30 vuoden keskiarvon mukaan Kaarinassa sataa syyskuussa noin 59 milliä. Pienin tilastoitu sademäärä syyskuussa on 3,7 mm vuodelta 1959.
Syyskuu oli maan länsipuolella keskimääräistä sateisempi. Lounaisrannikolla satoi yleisesti yli 100 milliä. Kuukauden suurin sademäärä, 153,8 millimetriä, mitattiin Rauman Pyynpäässä. Pienin sademäärä havaittiin Kuhmon Apajan asemalla, 25,8 millimetriä.
Suurin vuorokauden sademäärä oli Sulkavan Hattulassa kuun 15. päivänä mitattu 33,9
millimetriä.
ILMATIETEEN laitoksen tilastojen mukaan syyskuun keskilämpötila vaihteli lounaisrannikon yli 13 asteesta Pohjois-Lapin noin 6 asteeseen. Kyseessä oli jo yhdestoista peräkkäinen tavanomaista lämpimämpi syyskuu. Viimeksi syyskuu oli keskimäärästä kylmempi vuonna 2008, kun vertailujaksona käytetään vuosia 1981–2010.
Kaarinan keskilämpötila syyskuussa oli 11,2 astetta.
Syyskuu oli lämpöoloiltaan kaksijakoinen. Kuukauden alkupuoli oli selvästi tavanomaista lämpimämpi, kun taas loppupuoli oli tavanomaista kylmempi, joskin kuukauden viimeisinä päivinä lämpötila kohosi uudestaan tavanomaista korkeimpiin lukemiin.
Kuukauden ylin lämpötila oli Lappeenrannan Konnunsuolla kuukauden 10. päivänä mitattu 26,2 astetta. Kyseessä oli samalla toiseksi myöhäisin hellepäivä, mikä Suomessa on koskaan mitattu.
Kuukauden alin lämpötila, -8,1 astetta, mitattiin Sallan Naruskassa kuun 19. päivänä.
Kuukauden puolivälin kylmenemisen johdosta terminen syksy oli alkanut koko maassa viimeistään kuukauden 17. päivänä. Tällöin siis vuorokauden keskilämpötila oli laskenut 10 asteen alapuolelle.