Näytelmän tarina on irvikuva 1950-luvun periyhdysvaltalaisesta ydinperheestä. Hellä äiti lohduttelee illalla poikaansa, että kyllä ne hirviöt tulevat syömään. Poika toivoo, että isosisko jatkossakin kiduttaa häntä. Kaarinassa nähdään, mitä seuraa, kun rakastavaisten – kauhuperheen tyttären Wednesdayn ja tavallisen perheen pojan Lucaksen – perheet tapaavat. Käsikirjoitus on yhtä aikaa ennalta arvattava ja syvällinen: sekä tavallisessa että kauhuperheessä on vaikeuksia olla rehellisiä, kummastakin perheestä löytyy aitoutta pintakiillon ja suorittamisen takaa.
KaNute on toteuttanut Kaarinan lukion musiikkiteatterilinjan kanssa viimeistellyn, tyylipuhtaan ja näyttävän produktion, jossa jokainen palanen on loksahtanut paikoilleen. Näyttelijät, tanssijat ja bändi silmin nähden nauttivat ja antavat kaikkensa, ja sama antautumuksellinen asenne näkyy lavastuksessa, puvustuksessa ja maskeerauksessa.
Toisaalta KaNuten kopperomaisissa tiloissa suurproduktio on joutunut ahtaalle. Ajoittain tuntuu, että näyttämölle on sulloutunut väkeä enemmän kuin edes yleisöön mahtuu.
Suurin osa musikaalin lauluista ja tansseista on nautittavaa katsottavaa. Toisaalta soolo-osuudet vaikuttavat olleen liian kunnianhimoisia harrastajanäyttelijöille, osuuksissa, joissa bändi ei soita melodiaa eikä siten tue ja paikkaa laulunumeroita. Vaihto puherekisteristä lauluun ontuu.
Kanutelaiseen perinteen mukaisesti katsoja voi olla varma, että jokainen Addams Familyn näyttelijöistä on panostanut rooliinsa. Oma ehdoton suosikkini oli Leo Lindénin tulkitsema zombihovimestari Lurkki. Lurkin karmea ääni ja karismaattinen vähäeleisyys toimivat mainiona vastapainona muulle Addamsin perheen kohellukselle.
Esityskausi 12.12. asti.