Valkeavuoren palloiluhallista valitettiin markkinaoikeuteen

0

RAKENTAMINEN / Kaisu Hautamäki Valkeavuoren palloiluhallin hankintapäätös on joutumassa oikeuskäsittelyyn. Hallin urakoitsijaksi valittiin tarjouskilpailulla Peab Oy, mutta nyt yksi tarjouskilpailussa hävinneistä yrityksistä on valittanut valinnasta markkinaoikeuteen.
Kaarina-lehden saamien tietojen mukaan valituksen tehnyt yritys on nimeltään Lehto Tilat. Kaarinan tekninen johtaja Jyrki Haapasaari vahvistaa tiedon oikeaksi.
Haapasaaren mukaan valitus sisältää napinaa monestakin päätöksen yksityiskohdasta.
– Riippuu tietenkin, keneltä kysyy, mutta omasta mielestäni nämä yksityiskohdat eivät ole kovin vakavia.
Palloiluhallin rakentaminen oli tarkoitus aloittaa ensi huhtikuun nurkilla Valkeavuoren koulun läheisyydessä. Tekninen johtaja ei halua lähteä arvailemaan, mitä valitus tekee hankkeen aikatauluille.
Markkinaoikeuden tilastojen mukaan vastaavanlaisten tapausten käsittelyaika on keskimäärin seitsemästä kahdeksaan kuukautta. Jos siis päätöksestä lähdetään käymään oikeutta, rakentamisen aloittaminen myöhästyy.
Jyrki Haapasaaren mukaan hankintapäätöksistä valittaminen ei ole lainkaan tavatonta. Etenkin silloin, kun suhdanne alkaa kiristyä ja yrityksillä alkaa olla töistä pulaa, valitukset yleistyvät.
Palloiluhallille haettiin rakentajaa ranskalaisena urakkana. Kaupunki asetti tarkan euromäärän, 6,9 miljoonaa euroa, ja kilpailu käytiin siitä, mitä summalla saa. Kyseessä oli siis puhdas laatukilpailu. Tällöin päätöksessä voivat painottua myös maku- ja mieltymysasiat.
Tekninen lautakunta on tehnyt päätöksen kiinnittää hankinta-asioihin entistä enemmän huomiota tällä valtuustokaudella. Haapasaari myöntelee, että Kaarinassa voisi hankinnoissa olla osaamista enemmänkin. Etenkin hankintalain tulkinta pitäisi tuntea vielä nykyistä paremmin.