
Toisaalla 15-vuotias Olivia saa viettää joulun kotonaan ja perheessä voidaan hyvin. Rahaa on kuitenkin niin vähän, että joululahjoja ei voida teinille antaa.
Aidot surulliset joulutarinat ovat koskettaneet suomalaisten sydämiä, ja useat tahot ovat alkaneet kerätä joululahjoja niille lapsille ja nuorille, jotka jäisivät muuten ilman. Tänä jouluna joukkoon liittyi Airiston Nuorkauppakamari.
Asiakkaat kyselevät jo
Kaarina-taloon, Piispanristin Prismaan ja K-Supermarket Piikkiöön ilmestyy tällä viikolla Joulupuut. Joulupuu-pisteisiin saa tuoda ostettuja tai tehtyjä lahjoja vähävaraisille, kunhan lahjat ovat uusia. Lahjoittaja paketoi lahjan itse ja kiinnittää siihen narulla lapun, jossa lukee, minkä ikäiselle tytölle tai pojalle paketti on menossa ja mitä paketin sisällä on. Kamarilaiset toimittavat lahjat eteenpäin.
– Meillä on aiemminkin ollut Joulupuita, ja asiakkaat alkavat kysyä niiden perään jo ennen kuin ne edes tulevat! naurahtaa Prismajohtaja Tuomo Makkonen , joka vastaa Piispanristin ja Tampereentien Prismasta.
Piispanristin Prismalla on ollut Turun Nuorkauppakamarin Joulupuu, jonka lahjat ovat menneet turkulaisille lapsille. Tänä vuonna lahjat menevät kaarinalaisille.
Joulupuu-lahjat päätyvät lasten käsiin Kaarinan sosiaalitoimen ja yksityisten Kaarinassa sijaitsevien lastensuojelulaitosten, kuten SOS-Lapsikylän kautta. Kortti vaihdetaan matkalla uuteen.
Nuorkauppakamari hoitaa oman osuutensa vapaaehtoistyönä.
Kimmo Hollmén lajitteli parina viime vuonna TurussaJoulupuu-lahjoja ja kertoo, että hänen perheeltään taisi mennä vapaaehtoistyöhön aikaa kunakin jouluna 30–40 tuntia. Toisaalta omat lapset saivat olla mukana lajittelemassa.
Tiettävästi Piikkiössä ei ole koskaan aiemmin ollut Joulupuita.
Joulupuu-keräyksen ideoi alun perin Seinäjoen Nuorkauppakamari.
– Nuorkauppakamari on nuorten johtajien oppimisjärjestö. Joulupuu-keräyksessä treenaamme yhteiskunnallisen työn tekemistä ja projektien hoitamista, selittää Airiston kamarin ensi vuoden puheenjohtaja Antti Salmilahti.
Muista myös teiniä
Keräyksen suojelijana on kaarinalainen vihreiden kansanedustaja Sofia Virta . Hän on itsekin nuorkauppakamarilainen.
– Olen ollut lastensuojelussa töissä ja päässyt jakamaan Joulupuu-lahjoja lapsille. Lasten ilo on sanoinkuvaamaton. Lahja ei ole lapselle vain tavaraa, vaan se välittää tunteen, että hänkin voi olla tärkeä. Lahjoilla luodaan hyviä joulumuistoja niille, joilla ei niitä muuten tule, Virta kommentoi.
– Lisäksi ainakin omat lapseni ovat olleet innoissaan valitsemassa ja paketoimassa Joulupuu-lahjoja.
Ihmiset antavat Joulupuu-lahjoja pääsääntöisesti pienille lapsille. Olivian kaltaiset teini-ikäiset jäävät usein ilman. Erityisenä toiveena onkin, että myös 11–17-vuotiaita muistettaisiin. Heidän toivelistassaan on lahjakortteja esimerkiksi elokuviin, pikaruokapaikkaan tai vaateliikkeeseen.
Joulupuu-lahjoja voivat antaa sekä yksityiset henkilöt että yhdistykset ja yritykset. Lahjoituksen tehneet yritykset mainitaan Kaarinan Joulupuu-keräyksen Facebook-sivuilla. Kamarilaiset käyvät tarvittaessa hakemassa lahjat suoraan yrityksestä (puh. 044 0293 660).
Joulupuu-keräykseen voi osallistua 29.11.–14.12. välisenä aikana. Lisätietoja sivustolta joulupuu.org.
Fakta
Mikä Airiston Nuorkauppakamari?
Vuonna 1978 perustettu nuorten johtajien verkosto, jonka toiminta-alueena Kaarina, Turku, Parainen, Paimio ja Piikkiö. Jäsenten on oltava alle 40-vuotiaita.
Aiemmalta nimeltään Kaarinan Nuorkauppakamari.