VESIHUOLTO / Maria Kesti
Kaarinan viemäriverkostoon vuotaa niin paljon vettä luonnosta, että Kakolan puhdistamolle johdettavasta jätevedestä noin 40% on muuta vettä kuin rakennusten viemärivettä.
– Siitä osasta maksamme aivan turhaan Turun Seudun Puhdistamo Oy:lle, toteaa Kaarinan tekninen johtaja Jyrki Haapasaari .
Viemäriverkosto vuotaa sisäänpäin erityisesti rankimpien sateiden ja kevään sulamisvesien aikaan.
Kaarinan vesihuoltopäällikkö Pirkkoliisa Heinosen mukaan betoniputkiin pääsee hulevettä muun muassa löysistä liitoksista ja kaivojen saumakohdista.
Jos viemäreihin vuotaa näin paljon vettä sisään, vuotaako viemäreistä myös puhdistamatonta jätevettä luontoon?
– Ei, vastaa Heinonen.
– Viemärijohdoissa on tyhjää tilaa, ja maanpaine painaa vettä putkeen päin, ei ulos.
Kaarinan vesiputki- ja viemäriverkostosta 80% on muovia ja 20% valurautaa tai betoniputkia. Jälkimmäisiä vaihdetaan vähitellen muovisiksi. Samalla vuotoja saadaan vähennettyä.
Ylimääräisen jäteveden määrä onkin vähentynyt aiemmista vuosista. Vielä kymmenisen vuotta sitten turhan vuotoveden määrä oli yli puolet jätevesistä.
Kaupunki maksaa jätevedestä 1,71 euroa kuutiolta.
Olisiko syytä katsoa tarjous uudelleen?
Kommenttien lisääminen on estetty.