Kaarina-teatterista tuttu näyttelijä Salla Vahtera sairastui syöpään: “Lavalla en ole sairas”

0
Näyttelijä Salla Vahtera on kertonut avoimesti rintasyövästään. – Kun minulta ajettiin hiukset pois, pyysin miestäni ottamaan kuvan Facebookiin. Kaverini ovat sanoneet, että kiitos, että jaksat kertoa kuulumisistasi. Päivitykseni ovat tehneet syövästä vähemmän pelottavan.

Viime kesänä näyttelijä Salla Vahtera, 52, oli lähdössä miehensä kanssa ulos kaupungille. Paitaa vaihtaessa käsi osui rinnassa olevaan, peukalonpään kokoiseen pattiin.

Rintasyöpä ei ollut Vahteralle vieras asia. Hänen äitinsä sairasti rintasyövän kolme kertaa ja lopulta menehtyi siihen.

Pariskunta lähti ulos ja vietti mukavan illan. Aina välillä Vahtera kokeili vaivihkaa, oliko kyhmy edelleen siinä. Kun se ei ollut häipynyt vielä neljänkään päivän päästä, hän varasi ajan mammografiaan.

– Tiesin jo ennen kuin tulokset tulivat, että minulla on syöpä. Jos olisin ymmärtänyt kuulemani viestin, syöpä olisi voitu löytää jo aiemmin, Vahtera kertoo jälkeenpäin.

Etiäinen, intuitio, korkeampi voima?

Neljä kuukautta aiemmin, maaliskuussa, Vahtera oli Suurin on rakkaus -näytelmän roolituksessa teatteri Akselissa.

Kesken castingin hän kuuli äänen päässään sanovan: Salla sinä et pysty tekemään tätä proggista. Sinulla on rintasyöpä.

Outo kokemus pyöri koko päivän mielessä. Äänestä huolimatta Vahtera kuitenkin jäi castingiin ja sai himoitsemansa roolin Elisabeth Järnefeltinä . Harjoitukset olivat jo alkaneet, kun hän löysi kyhmyn.

Jälkeenpäin Vahtera on puhunut avoimesti etiäisestään.

– Jotkut ovat sanoneet, että se oli intuitioni ääni, toiset taas, että pyhä henki puhui minulle. Sairaalassa isotooppikuvauksissa yksi työntekijöistä sanoi, että minulla on niin herkkä keho, että kehoni kertoi minulle.

– En tiedä, mikä se oli, mutta minulle toi lohtua, että joku sen pystyi minulle kertomaan. Ajattelen, että minusta pidetään huolta, Vahtera kokee.

Tukka lähti pois

Tällä hetkellä Vahtera voi olosuhteisiin nähden hyvin. Hän saapuu haastatteluun pitkätukkaisena, mutta heittää heti ovensuussa peruukin pöydälle.

Omat hiukset alkoivat tippua ensimmäisen sytostaattiannoksen jälkeen. Vahtera kyllästyi siihen, että irtohiuksia löytyi joka paikasta.

– Yhden esityksen jälkeen soitin naapurin isännälle ja kysyin, voisiko hän tulla tulla ajamaan hiukseni pois. Tiesin, että hänellä on siihen vehkeet, Vahtera kertoo värikkääseen tapaansa.

Vahteran kasvain leikattiin elokuussa. Myöhemmin hän joutui vielä toiseen leikkaukseen, jossa hänen rintansa poistettiin. Rinnan menettäminen oli aluksi kova paikka.

– Itkin miehelleni, että en ole enää sen jälkeen sama ihminen. Tuntui, että koko olemassa oleva Salla katoaa ja hänen tilalleen tulee joku toinen, mutta kuka, sitä en tiennyt. Olin jo päättänyt, etten pidä hänestä.

Järki kuitenkin voitti. Jos Vahtera olisi valinnut rintaa säästävän leikkauksen, olisi ollut riski, että hän joutuu vielä kolmannen kerran leikattavaksi.

– Toisen leikkauksen jälkeen syöpälääkäri sanoi, että meidän puolestamme olet nyt terve. Sädehoidoilla ja sytostaatteilla pyritään saamaan mahdolliset karanneet syöpäsolut kiinni.

Leikkauksen jälkeen Vahtera huomasi, että persoona on yhä tallella. Nykyään hän ei aina edes muista, että rinta on poistettu.

”Pelkäsin unohtavani vuorosanat”

Sytostaattihoitojen lomassa Vahtera nousee pari kertaa viikossa teatterinlavalle Elisabeth Järnefeltinä. Aluksi hän harkitsi luopuvansa roolistaan syöpähoitojen takia. Heti diagnoosin saatuaan hän soitti näytelmän ohjaajalle Emmi Louhivuorelle ja kertoi tilanteestaan.

– Emmi sai minut vakuuttuneeksi, että rooli on mahdollista tehdä syövästä huolimatta. Hän sanoi, että on odottanut kauan pääsevänsä työskentelemään kanssani, eikä haluaisi luopua minusta, ellen sitä itse halua. Lopulta koko työryhmä oli sitä mieltä, että jatketaan tällä porukalla ja edetään vointini mukaan.

Ihmiset reagoivat sytostaatteihin hyvin eri tavoin. Joillekin ei tule juuri mitään oireita, kun taas toiset ovat todella sairaita. Vahtera pelkäsi etukäteen, että sytostaatit vievät häneltä muistin, sillä hän oli lukenut etukäteen sytoaivoista.

– Harjoituksiin mennessä pelkäsin, että unohdan vuorosanat. Lavalle nouseminen pelotti. Jouduin psyykkaamaan itseäni, että Salla, jos sinä muistat tekstin kotona, osaat sen myös lavalla.

Vahtera uskoo, että omalla asenteella on suuri merkitys vointiin. Häntä on rohkaissut oman äidin esimerkki.

– Äitini eli sairastumisensa jälkeen 14 hyvää vuotta. Muistan, että hän kävi syöpähoitojen keskellä tanssimassa.

Ainakin toistaiseksi teatterin tekeminen on tuntunut voimaannuttavalta. Lavalla ollessaan Vahtera ei mieti syöpää.

– Välillä teatterilta kotiin ajaessa havahdun, että ai niin, minähän olen sairas. Sen vain unohtaa, koska teatterissa olen joku toinen henkilö. Elisabeth Järnefelt ei ole sairas.

”Elän ainakin 14 vuotta”

Viime kesänä Vahtera oli hautajaisissa ja kuuli siellä kauniin virren.

– Sanoin miehelleni, että paina virsi mieleesi. Jos kuolen syöpään, haluan sen soivan omissa hautajaisissani.

Kuolema on käynyt Vahteran mielessä hetkellisesti. Enimmäkseen olo on kuitenkin luottavainen.

Ystävät ovat kiitelleet sitä, että Vahtera on puhunut hyvin avoimesti syövästään muun muassa Facebook-sivuillaan.

Ennen leikkausta hän kysyi tyttäriltään ja tutuiltaan, haluavatko he kokeilla rinnan kyhmyä, jotta jokainen nainen tietäisi, mitä etsiä. Jokainen halusi. Arkipäiväinen suhtautuminen on tehnyt syövästä vähemmän pelottavan.

Vahtera kokee, että on selviytynyt pahemmastakin. Hänen yksi kolmesta tyttärestä on kuollut.

– Tyttäreni kuoltua sanoin jollekkin taivaaseen tai tuuleen, että voitte lyödä minut maahan vaikka kuinka monta kertaa, mutta minä nousen aina uudelleen ylös.

Lohtua tuo ajatus, ettei kuolema ole kaiken loppu. Vahtera uskoo, että jonakin päivänä hän vielä tapaa edesmenneen tyttärensä ja äitinsä. Sitä ennen hän haluaa kuitenkin elää.

– Olen päättänyt, että elän vielä ainakin sen 14 vuotta. Haluan nähdä, kun lastenlapseni kasvavat ja tehdä vielä monta teatteriroolia.

Kuka?

Salla Vahtera

  • Turkulainen harrastenäyttelijä.
  • Näytellyt vuodesta 2010 useissa rooleissa Kaarina-teatterissa, kuten Lumikuningattaressa, Ylpeydessä ja ennakkoluulossa sekä Frida Kahlosta kertovassa näytelmässä Toivonpuu, pysy lujana.
  • On mukana ensi keväänä Kaarina-teatterissa esitettävässä Kahdeksan naista -näytelmässä.
  • Näyttelee parhaillaan Elisabeth Järnefeltiä Teatteri Akselissa Suurin on rakkaus -näytelmässä.