Kaarinan ensi vuoden budjetti hyväksyttiin yhdellä nuijankopautuksella – uusi sosiaali- ja terveysjohtaja aloitti

0
Valtuuston budjettikokous oli kestänyt vain muutaman minuutin ennen kuin se keskeytettiin neuvottelutauon vuoksi. Ryhmät yrittivät löytää yhteisymmärrystä talouden hoitoon ennen budjetin käsittelyä.

Jere Järvinen (sd.) julisti Kaarinan valtuustossa keskustelun alkavaksi ensi vuoden talousarvioesityksestä – ja hetken kuluttua kopautti nuijaa ja julisti keskustelun päättyneeksi. Kaupunginhallituksen ehdotus talousarviosta hyväksyttiin valtuustossa ilman mitään keskustelua tai äänestyksiä.

Samalla Järvinen hämmästytti sormet näppäimistöllä odottaneet toimittajat, jotka olivat valmistautuneet seuraamaan yksityiskohtaista vääntöä budjetista.

Valtuustosali puhkesi taputuksiin päätöksen jälkeen.

– Kyllä tämä oli aika ainutlaatuista. Ei ole kummankaan meidän aikana mennyt talousarvio ilman keskustelua läpi, kommentoivat kokouksen jälkeen Kaarinan hallintojohtaja Päivi Antola ja hallintosihteeri Piija Huhtala .

Yksimielisyyteen päästiin kabineteissa.

Heti valtuustonkokouksen aluksi kokous keskeytettiin neuvottelutauon ajaksi, ja ryhmäpuheenjohtajat puhuivat omien puolueidensa kanssa siitä, mihin oli ennen kokousta saatu sopu.

Veroa ei korotettu

Valtuuston sinetöimästä budjetista oli riisuttu aiemmin kaupunginhallituksessa useita säästökohteita. Valtuustokäsittelyn jälkeen varmistuikin, että esimerkiksi liikuntatiloista ei tulekaan maksullisia, koulujen tuntikehyksestä ei leikata, Pontelaa ei myydä, sairaanhoitajien vastaanotto pysyy maksuttomana eikä Kaarinaan tule pysäköinninvalvontaa.

Säästöistä luopumisen vuoksi Kaarina on tekemässä alijäämää 600 000 euron verran.

Alijäämä olisi saatu katettua kunnallisveroa korottamalla, mutta valtuusto jätti veroprosentin ennalleen.

Veroprosentista ei ollut yksimielisyyttä, vaan se herätti runsaasti keskustelua. Äänestystuloksella 27–23, 1 tyhjä, veroprosentti jätettiin kuitenkin ennalleen.

Veron halusivat pitää ennallaan kokoomus, perussuomalaiset ja keskiryhmät (keskusta, kristillisdemokraatit ja RKP). Veroa olisivat halunneet korottaa vihreät, SDP ja vasemmisto.

– Olemme vuoden verran yrittäneet kovalla työllä tehdä säästöjä ja saaneet vasta miljoonan verran kasaan. Pidän yltiöoptimistisena, että löytäisimme saman verran säästöjä alkuvuonna, kommentoi veronkorotusta ehdottanut Timo Virkkula (sd.).

Hän toi esiin myös sen, että veronkorotus voi käydä kuntalaisten kukkaroon vähemmän kuin se, että palvelumaksuja korotetaan. Tosin nyt ei tehty kumpaakaan.

”Jotain pitää tehdä”

Monissa puheenvuoroissa valtuustonkokouksen aikana kannettiin huolta siitä, että ongelmaa siirrettiin nyt vain eteenpäin. ”Jotain pitää tehdä”, toistettiin.

Marjo Uotilan (kok.) valtuustoaloitteessa ehdotettiin, että ideoita säästöihin lähdettäisiin hakemaan kaupungin työntekijöiltä.

– Heillä on paras tuntuma siihen, mitä voitaisiin tehdä fiksummin ja miten voidaan virtaviivaistaa prosessia. Heille pitäisi antaa kehittämisestä myös bonusta, hän esitteli.

Talousarviosta sanottua

Heinimaija Hirvonen

“30 miljoonan vuosittaiset investoinnit kasvattavat väistämättä kaupungin velkaa. Talouden pitäminen tasapainossa edellyttää veroprosentin nostamista jossakin vaiheessa.” Kaupunginjohtaja Harri Virta

“Jos ensi vuoden budjettia pitäisi luonnehtia yhdellä sanalla, se sana on ennaltaehkäisevä. Toisaalta kaupungin talouden näkökulmasta budjetti siirtää ongelmat tuleville vuosille.” Kokoomus, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti Alander

“Täällä valtuustosalissa monissa puheenvuoroissa nousevat esiin eurot, mutta oikeasti olemme täällä päättämässä siitä, miten pitkään muistisairaan vanhuksen pitää sinnitellä kotona ennen kuin hän pääsee palvelutaloon tai onko kaarinalaisen lapsen vanhemmalla varaa viedä lapsensa leikkipuistotoimintaan sillä välin, kun hän itse käy TE-toimistossa.” SDP, Timo Virkkula

“Päättäjät pelkäävät, että asukkaat karkaavat naapurikuntiin, jos nostamme veroprosenttia. Mikään tutkimus ei kuitenkaan osoita tätä. Olen varma, ettei veroprosentti ole edes viiden tärkeimmän kriteerin joukossa. Paljon tärkeämpää on asuinpaikan sijainti, hyvät yhteydet ja palvelujen taso.” Vihreät, Hannu Rautanen

“Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että yksi asia, mikä hankaloittaa budjetin tekemistä on, että tässä salissa kaupungin omat työntekijät päättävät omista asioistaan. En ole koskaan kuullut pörssiyhtiöstä, joka toimisi näin.” Perussuomalaiset, Tommi Leppänen

“Metsäkaupoista saadaan vähän tuloja, mutta se on toivotaan, toivotaan -osastoa. Minua huolettaa, mistä teemme rahat, joilla saamme tarjottua muuttovoittoiselle väestölle palvelut.” Vasemmisto, Pentti Kallio

“Uskon, että säästöjä syntyy, kun jatkamme ensi vuonna toimintojen kehittämistä. Kun pannaan selkä seinää vasten, rupeaa tulemaan tuloksia.” Kristillisdemokraatit, Jaana Shelby

“Kaupungin velkaantuminen huolettaa. Toisaalta mielestäni on aivan eri asia velkaantua terveiden koulurakennusten vuoksi kuin esimerkiksi toriparkin tai funikulaarin.” Siniset, Johanna Huhtala

Mikko Pakarinen aloitti Kaarinan sosiaali- ja terveysjohtajana

Uusi kaupunkikehitysjohtaja valittiin

Valtuustonkokousta oli seuraamassa uusi kasvo: Kaarinan uusi sosiaali- ja terveysjohtaja Mikko Pakarinen . Hän oli ehtinyt työskennellä Kaarinassa vasta kahdeksan päivää.

Hän kiittelee kaupungin väkeä auttavaisuudesta työhön perehdyttämisessä.

– Kaarinassa on paljon tehty sosiaali- ja terveyspuolella asioita hyvin ja nähty ennalta ehkäisemisen investointina, joka maksaa itsensä takaisin, hän iloitsee.

Hän oli aiemmin Turussa sosiaali- ja terveyspuolen kehittämispäällikkönä sekä sote- ja maakuntatyössä. Hän kuvailee uutta virkaansa huippuvirkana, joita on harvoin tarjolla.

Valtuustonkokouksessa valittiin myös yksi uusi johtava virkamies, kaupunginarkkitehti eli uudelta virkanimikkeeltään kaupunkikehitysjohtaja Päivi Liuska-Kankaanpää . Hän tulee eläköityvän Pasi Aromäen tilalle.