Nuoret saivat jälleen varmuutta valintoihinsa Koulutusmessuilta

0
Roosa Ahonen kertoo opiskelun olevan tasapainoisesti teoriaa ja käytäntöä. Kukka Lahtinen ja Hanna Heino kyselivät häneltä siitä, millaista on opiskella poliisiksi.

Lokakuun viimeisenä iltana Kaarinan lukion sali täyttyy vilkkaasta puheensorinasta ja ihmisvilinästä. Kahdeksannet Kaarinan Koulutusmessut ovat käynnissä.

– Messut ovat lunastaneet paikkansa toimivana keinona antaa tietoa laajasti eri koulutusvaihtoehdoista Varsinais-Suomessa, kertoo järjestelyistä Kaarinan koulutustakuutiimin kanssa vastannut uraohjaaja Katja Vossi.

Koulutusmessut on suunnattu Kaarinan peruskoulujen 9. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen. Paikalla on 20 koulutuksenjärjestäjää lähiseudulta. Yksi kauimmaisista näytteilleasettajista on Salon seudun ammattiopisto.

– Saloon ei ole pitkä matka, ja Kaarinasta on hyvät kulkuyhteydet meille. Meillä on myös kattava ja laaja koulutustarjonta, kertoo myynti- ja markkinointipäällikkö Mika Rautiainen Salon seudun ammattiopistosta.

– Positiivista on, että porukkaa on käynyt juttelemassa ja pitänyt meitä varteenotettavana vaihtoehtona. Kiitos kutsusta järjestäjille, että saamme olla mukana.

Poliisien esittelypisteellä käy kuhina. Piispanlähteen koulun oppilaat Kukka Lahtinen ja Hanna Heino kyselevät innokkaina poliisiksi opiskelevalta Roosa Ahoselta koulutuksesta.

– 1,5 vuotta ollaan aluksi koulussa, ja sen jälkeen meillä on 10 kuukauden palkallinen harjoittelu, johon kuuluu tutkintaa ja kenttätyötä. Olemme harjoittelun aikana poliisipartion jäseniä. Koulutuksen lopuksi on vielä vähän koulua, jotta saadaan lopputyö valmiiksi, Roosa kuvailee.

Kukka ja Hanna kertovat omien jatkosuunnitelmiensa olevan selvät.

– Aion hakea lukioon ja sen jälkeen lääketieteen alalle, toteaa Kukka.

Hanna haluaa liikunnanohjaajaksi, ja sen jälkeen poliisin ura siintää silmissä.

– Urheilu kiinnostaa, ja olen kuullut urheiluopistossa olevan hyvä meininki. Olen käynyt jo tutustumassa Kisakallion urheiluopiston esittelypisteellä. Poliisin ammattissa taas on todella paljon erilaisia työtehtäviä, kertoo Hanna.

Tytöistä messut ovat hyödyllinen tapahtuma.

– Näkee monipuolisesti eri vaihtoehtoja ja, jos ei tiedä vielä, mitä haluaa, niin tämä auttaa. Saa varmuutta valintoihin, tytöt vastaavat.

– Ja vaikka itsellä on selvää jo, on hyvä tutustua myös muihin aloihin, pohtii Hanna.

Messujen sulkeuduttua tehtiin vielä laskutoimituksia lukiolla. Peruskoulujen oppilaanohjaajien pitämän kävijämäärälaskurin mukaan messuilla kävi illan aikana yli 200 yhdeksäsluokkalaista ja huoltajiakin vajaa 100. Tästä on hyvä jatkaa taas ensi vuonna.