Pahimus: Kansantauti

0

Tampereen yliopistossa selvisi, että pessimisteillä on muita suurempi riski sairastua sepelvaltimotautiin.

Sepelvaltimotauti on kansantauti, joten Suomi taitaa olla äkäisiä änkyröitä täynnä. Pahimus ymmärtää. Varsinkin näin marraskuussa tosiaan on vaikea nähdä asioiden valoisaa puolta.

Tutkimuksen tekijällä oli lisääkin huonoja uutisia: pessimististä asennetta ei kuulemma voi muuttaa, vaan se pysyy persoonassa kuin mustikkaroiske keittiön seinässä.

Pahimusta on aina moitittu kitkeränsävyisistä jutuista. Terveyden nimissä, kokeillaan nyt sitten optimismia tämän kerran – vaikka ei se kuitenkaan mitään auta.

Otetaan esimerkiksi Postin lakko. Hyvää siinä on se, että ainakaan pöydälle ei hetkeen keräänny laskupinoja. Postin työntekijät saavat myös mukavasti lepoa vuoden pimeimpään aikaan.

Postilaisille pessimisti-Pahimus haluaa lohduttaa, että jos uusi työehtosopimus otetaan käyttöön, niin sitä huonommaksi työehdot eivät ainakaan enää voi mennä.

Optimisti olisi tähänkin todennut, että kyllä voi!