Käännyin tänään haudassani, kun kuulin, että Kaarinan on tullut taas uusi nimikkokatu (s. 12).
Hollménin Oskarilla on Kaarinassa oma aukio, huonekaluvalmistaja Otto Korhosella katu ja jollakin Kallellakin oma raitti. Minulla, maailman kuuluisimmalla kaarinalaisella, ei ole edes polun pätkää.
Lähestyn sinua arvoisa Pahimus, koska kiltillä sisarpuolellasi, sillä pyhimyksellä, on Kaarinassa kokonainen tie. Historiankirjoista luin, ettei naisen olemassaolosta olla edes varmoja. Että milläs meriiteillä Katariina on saanut nimensä kylttiin? Jättikö se sen Herran haltuun?
Kaarina on pannut monessa asiassa Turkua paremmaksi, mutta nyt turkulaiset ovat rakentamassa minulle Logomon eteen omaa aukiota. Luotan siihen, ettei täällä jäädä kakkoseksi.
Oivia paikkoja nimeni hyödyntämiselle voisi olla esimerkiksi Kaarinaan rakennettava uusi tori (of Finland). Toisaalta ehkä minun kauttani löytyisi myös ratkaisu vaakunakiistaan.
Kaarinassa on jo vuosia naristu, että pitää saada vanha vaakuna takaisin. Henkilökohtaisesti ajattelen, että se pyhimyshän on ihan keskiajalta.
Painetaan vaakunaan minun piirrokseni. Oletteko tutustuneet jo kuuluisimpaan hahmooni Kakeen? Siinä olisi turkulaisillakin ihmettelemistä.
Parhain terveisin,
Touko Laaksonen”