Fölin kausikorttien hintojen korottamista harkitaan. Hintamuutosta ehdottaa Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta.
Kausikorttien hintoja korotettaisiin vain parilla eurolla. Aikuisten kausikortin hinta kohoaisi 52 eurosta 55 euroon, lasten 26 eurosta 27 euroon. Nuorten, opiskelijoiden, senioreiden ja vammaisten kausikortin hinta olisi jatkossa 36 euron sijaan 38 euroa.
Uudet hinnat tulisivat voimaan vuoden alussa.
Hinnankorotus toisi Fölille 500 000 euron lisätulot vuosittain. Toisaalta matkustajamäärät todennäköisesti hieman vähenisivät. Kaarinan Föli-kulut laskisivat 28 000 eurolla.
Joukkoliikennelautakunta ehdottaa myös, että kertalipun taksaa korotettaisiin tarvittaessa ensi kesänä. Aikuisten kertalippu maksaisi jatkossa 3,5 euroa 3 sijaan. Hinnankorotus toisi vuodessa Fölille 800 000 euron lisätulot, Kaarinalle arviolta 36 000 euroa.
Teknisen lautakunnan pohjaehdotuksessa hintamuutosta pidettiin pienenä, ja ehdotuksena oli, että Kaarina ei vastusta hintamuutosta. Lautakunta kuitenkin päätyi Anneli Suutarin (vihr.) ehdotuksesta ja äänin 7–4 siihen, että kausikorteista vain aikuisten korttien hintaa suositellaan korotettavaksi.
Kaupunginhallitus ei vielä lähettänyt Kaarinan lausuntoa eteenpäin vaan otti tuumaustauon ja jätti asian pöydälle odottamaan seuraavaa kokousta.