Visiitin haju saatiin kuriin – älä vedä vaippoja vessanpytystä alas

0

Maria Kesti

Visiitissä eli Kaarinan omaishoidon tukikeskuksessa Voivalassa leijaili pitkään ikäviä lemuja. Keijo Tapper (kok.) toi Visiitin viemärinhajun esille toukokuussa tekniselle lautakunnalle, ja pulmaa on sen jälkeen setvitty. Hajua on ollut varsinkin alakerrassa.

Syynä on viemärit. Viemäreitä joudutaan usein availemaan, sillä niihin päätyy vaippoja, jolloin viemärit tukkeutuvat.

– Tämän vuoden puolella Visiitin viemäreitä on kuvattu ja huuhdeltu kolme kertaa, ja tilanne on nyt kunnossa. Viemäreissä ei ole varsinaista teknistä vikaa, ja kuvausten perusteella ne ovat sinällään kunnossa, kertoo Kaarinan toimitilapäällikkö Petri Jaarto .

Visiitin asiakkaat ovat vetäneet vaippoja ja pesuliinoja vessanpyntystä alas sen sijaan, että ne olisi laitettu asianmukaisesti roskakoriin.

– Ilkivallasta ei varmaankaan ole ollut kyse. Henkilökunta pyrkii nyt neuvomaan asiakkaita enemmän tässä asiassa, Jaarto toteaa.

Visiitti on rakennettu vuonna 1963. Sieltä ei hajun lisäksi ole raportoitu muita sisäilmaongelmia.

Rakennuksessa on mittausten mukaan hyvä sisäilmalämpötila sekä hyvä suhteellinen kosteus. Kesällä Visiitin ruokailu- ja oleskelutilaan lisättiin ilmalämpöpumput.

Rakennusta seurataan. Lisäksi Visiitin väelle on esitelty, miten ja milloin ikkunoita voi pitää auki rakennuksessa, jossa on koneellinen ilmanvaihtojärjestelmä.

Ilmanvaihtokanavien säädöissä oli aiemmin ongelmia, mutta niiden epäkohdat on jo korjattu.