
Mitä kaarinalaista tai Kaarinasta voisi hankkia joululahjaksi? Kaarina-lehti keräsi 50 kaarinalaista joululahjavinkkiä.
Sydän Littoisista, risti Ravattulasta ja maisema korusta
– Minusta on hauska seurata asuntoilmoituksia, ja kun niitä katselin, tulin ajatelleeksi, että Littoistenjärvihän on ihan sydämen muotoinen. Sitten yhtenä yönä yhtäkkiä keksin, että näistähän saisi Ristikallion koulun joulumyyjäisiin hauskan korun, kertoo littoislainen Aria Kansa.
Hänen miehellään Timo Kansalla on AITO Kultasepänverstas. Aria pyysi häntä tekemään myyjäisiin riipuksia, joissa on keskellä sydämenä Littoistenjärven kartta.
– Sitten koruja alettiin kysyä enemmänkin. Ihmisillä on sydän Littoisissa, ja viidakkorumpu jyskytti, naurahtaa Ristikallion koulussa 26 vuotta opettajana toiminut Aria.
Littoisten sydänriipuksia voi kysyä suoraan Arialta tai AITOlta Turusta.
Pöllö vai ikuinen liike?
Pohjois-Kaarinasta löytyy muitakin leimallisen kaarinalaisia koruja. Ravattulassa valmistetaan korua, joka on tehty Ristimäen Suomen ensimmäisen kirkon kaivauksilta löytyneen kahden mallin mukaan.
– Vastaavia koruja ei ole mistään muualta löytynyt. Alkuperäiset korut on todennäköisesti tehty täällä, kertoo Juha Ruohonen Turun yliopistosta.
Korussa on Ristimäkeä ja vanhaa kirkonpaikkaa sopivasti kuvaava risti. Risti on muodostunut kolmesta lehdykästä. Lisäksi korussa on kaksoisspiraali.
– Kaksoisspiraalin tarkkaa merkitystä tuhannen vuoden takaa ei tunneta, mutta se on kautta aikain ollut suosittu koristeaihe. Sen on ajateltu kuvaavan kasvua, kehitystä, viisautta, tietoisuutta ja ikuista liikettä. Jotkut ovat nähneet korun spiraaleissa silmät ja nimenneetkin korun leikillisesti Ravattulan pöllöksi! Ja tuo lintuhan on juuri viisauden symboli, Ruohonen nauraa.
Ravattulan riipuksen myyntituotto käytetään kokonaan Ravattulan muinaispukuhankkeeseen. Riipusta myydään Ravattulan tutkimusten verkkosivujen kautta.
Linnanrauniot riipukseksi
Kaarinan keskustassa A1 Median luova johtaja Mika Kurkilahti valmistaa myös erityisen kaarinalaisia koruja. VR-Jewelry-koruissa on esimerkiksi Kuusiston linnanraunioista ja Kirjalansalmen sillasta kuperia kauniita kuvia, ja koruissa on sisällä siru. Siru ohjaa kännykän näyttävälle 360tour.fi-sivustolle kuvassa näkyvälle paikalle.
– Toistaiseksi näitä voi ostaa vain A1 Mediasta ja minulta. Parhaillaan pohdinnassa on, mitä muita myyntikanavia alamme etsiä, Kurkilahti kertoo.
Korua on kehitelty pitkään, ja se tuli vasta äskettäin myyntiin.
Kurkilahti on sekä suunnitellut että itse valmistanut korut. Hän oli tehnyt koruja aiemmin ja keksi idean, kun yrityksessä testattiin siruja, jotka oli liitetty pahvikortteihin ja flaijereihin.
Kaarinalaista ekohopeaa
Tuttu kaarinalainen koruvalmistaja on Sirokoru. Sirokoru tekee hopeakoruja jo neljännessä polvessa, ja korut on suunnitellut yksi Suomen palkituimmista korutaiteilijoista, edesmennyt kaarinalainen Matti Hyvärinen.
Sirokoru sijaitsee nykyään Krossissa, ja koruja myydään verkkokaupassa ja useilla jälleenmyyjillä.
Merihenkisille kaarinalaisille sopivat Sirokorun ankkuri-, purje-, joutsen- ja pelastusrengasaiheiset Itämerikorut. Itämerikorujen myyntituotoilla tuetaan samalla Saaristomeren Suojelurahastoa.
– Sirokoru on myös kehittänyt ekohopean, jonka valmistetaan ilman haitallisia aineita kierrätyshopeasta. Se on täysin kaarinalainen keksintö. Siitä tehdään Itämerikorumme, esittelee Tiina Lundén Sirokorusta.
Sirokorusta saa tilauksesta myös Pyhä Katariina -riipusta, joka esittää Kaarinan suojeluspyhimystä.
Lisäksi Kaarinasta löytyy Rautaportti-yritys, joka myy keskiaikaisia koruja – sekä keskiaikaisia vaatteita ja aseita.
Teksti: Maria Kesti
Kaarinalaisten joululahjojen ideoinnissa auttoivat Kaarinan kulttuuri- ja kirjastopalvelut, Kaarinan Kehitys, Kaarinan Yrittäjät sekä Kaarina-lehden sosiaalisen median seuraajat.
Kaarinalaisia kirjoja
- Pekka Kanniainen: Hämähäkin huone (2019). Kariston dekkari.
- Marjut Brunila: Immu ja torninvartijat (2018). Lastenkirja Littoisista, kustantaja Myllylahti.
- Mäkitalo, Janne: Pääkallokiitäjät (2016). Lastenkirja. Maskulainen kirjailija opettaa Piikkiön yhtenäiskoulussa, kustantaja Myllylahti.
- Runo-Kaarina-teokset. Kaarinan vuosittaisen runokilpailun voittajateoksia voi hankkia kaupungin palvelupisteistä (Kaarina-talosta Fiskarista ja Piikkiön kirjastosta).
- Muita kaarinalaisia ja kaarinalaistaustaisia kirjailijoita: Margaretha Jordan, Ida Rauma, Hannu Raittila, Leena Lander, Ilkka Heilä, historioitsija Tapio Manninen.
Rentoutumista, stailausta kotiin, leffalippuja ja muita aineettomia lahjoja
- Teatteriliput Kaarina-Teatterin tammikuun lastennäytelmään.
- Jutta Karihtalan littoislainen Ideacircus tekee koteihin sisustussuunnittelua ja stailausta.
- Kuusistolainen Katri Haavisto tekee boudoir-, naiseus- ja beauty shoot -kuvauksia.
- Laulusaari tekee tilauksesta räätälöityjä musiikkikappaleita.
- Lahjakortteja voi ostaa parturi-kampaamoon, kauneushoitolaan, hierontaan, fysioterapiaan, kuntosalille tai liikuntakeskukseen. Kaarinassa on useita alan yrityksiä.
- Tiedekeskus Tuorlan planetaarioon saa lahjakortteja.
- Leffalahjakortti Kino Piispanristiin.
- Majoitus-, juhla- ja ohjelmapalveluja tarjoavat esimerkiksi Villa Wolax ja Kavalton tila.
…ja tietenkin Kaarina-lehti
Kun tätä artikkelia varten kyseltiin ideoita perikaarinalaisiksi lahjavinkeiksi, useimpien vastaus oli: ”No Kaarina-lehti tietenkin.” Paikallisista uutisista on iloa koko vuodeksi.
”Jos vie tuliaisina ulkopaikkakuntalaisille, niin Kaarina-lehteen kääriminen on sukkelaa”, kommentoitiin myös sosiaalisessa mediassa.