Rauhalinnassa sijaitsevan Mökki Gallerian tammikuun taidenäyttelyssä esitellään kuvat vuoden jokaiselle kuutamolle. Teokset kuvaavat veden loitsumaista liikehdintää.
Aallot ja vedenpinta valitsi Minnan Aallon tulkikseen loppusyksyllä 2019, poikkeuksellisen sateisena ajanjaksona.
Teoksissa näkyy, miten vesi voi sulaa ja jäätyä, kristallisoitua ja höyrystyä, virrata ja jähmettyä. Vesi ja sen aallot ilmentävät symbolisesti myös elämää: myrskyä ja tyyntä, vaihtelevia rytmejä ja peilikirkasta. Samalla näyttely on muistutus siitä, että gregoriaaninen kalenterimme ei ole ainoa tapa laskea tai jäsentää aikaa.
Taulut on tehty akryylimassaa, mustetta ja akryyliväriä käyttäen. Teokset on nimetty maya-astrologian kolmentoista soinnun mukaan.
Aallon töitä on ollut aiemmin esillä Mökki Galleriassa. Päättyvänä vuonna hän maalasi oraakkelikortin vuoden jokaiselle kuukaudelle. Aalto (synt. 1979) asuu ja työskentelee Turussa, on hyvinvointialan yrittäjä sekä poikkitaiteileva Nia-ohjaaja ja runolaulaja.
Taidenäyttelyn avajaiset pidetään 7.1. kello 18.
Wavespells – Veden voima Mökki Galleriassa 7.-31.1.2020. Iso-Rauhalinnantie 5, ti–pe klo 10–16.
Lue Kaarina-lehti diginä täältä