Poikkeuksellisen märkä syksy on saanut ympäristön tulvimaan. Kaarinan kaupunki tiedotti perjantaina, että runsaat sateet kuormittavat viemäreitä. Asukkaita pyydettiin ilmoittamaan kaupungille, jos viemäriverkko täyttyy.
Vettä käytiin pumppaamassa perjantaina ainakin Littoisten Verkakylässä ja Kuusiston Empossa.
– Empossa hulevettä tuli metsästä uusien talojen lähiojaan niin paljon, että siellä jouduttiin kaivamaan ojaa suuremmaksi. Verkakylässä pumpattiin sadevettä ojiin, koska viemärit eivät pystyneet vetämään kaikkea, vesihuoltopäällikkö Pirkkoliisa Heinonen kertoo.
Tilanne oli hänen mukaansa loppuviikolla hyvin poikkeuksellinen.
– Nyt on ollut kahden viikon välein harvinaisen suuret sateet. On erittäin poikkeuksellista, että tulvii tähän aikaan vuodesta. Yleensä tällaiset tulvat tulevat vasta keväällä lumien sulaessa. Olen työskennellyt täällä kohta kuusi vuotta, eikä aikaisemmin ole ollut tällaista.
Viikonlopun jälkeen tilanne oli Heinosen mukaan palautunut normaaliksi. Vesihuoltolaitoksella toivotaan nyt pitkää kuivaa kautta.
– Maasto on tällä hetkellä niin märkää, että se aiheuttaa haasteita joka puolella. Jos sää nyt lämpenee ja aurinko paistaa, vettä haihtuu nopeasti, mikä helpottaa tilannetta.
Littoistenjärvikin tulvii yli
Runsaat sateet ovat nostaneet myös Littoistenjärven vedenpinnan poikkeuksellisen korkealle. Littoinen City -facebook-ryhmässä veikattiin, ettei vedenpinta ole ollut näin korkealla ainakaan 30 vuoteen.
Littoistenjärven säännöstely-yhtiöön kuuluva Liedon kunnan tekninen johtaja Ari Blomroos kertoo, että vettä on juoksutettu vedenpinnan korkeuden vuoksi pois järvestä jo jonkin aikaa, mutta kestää viikkoja ennen kuin tilanne palautuu normaaliksi.
– Jos tulee pitkät sateet, ei sitä pystytä kanaalin kautta heti hoitamaan. Pinta-ala on niin suuri, että vaikka vettä juoksutetaan, vedenpinta laskee hitaasti, Blomroos selittää.
Hänen mukaansa tilanne ei ole ainutkertainen. 2000-luvun alkupuolella satoi niin rankasti, että vaikka kanaali oli auki, vedenpinta nousi yli ylärajan. Tällä hetkellä tilanne ei näytä yhtä pahalta.
Vedenkorkeuden ylärajaksi on päätetty Littoistenjärvessä 36,05 metriä.
– Kaarinan puolella kaikissa rakennuksissa ei ole huomioitu riittävää suojarajaa. Kellarit alkavat kastua, jos vesi nousee muutamankin sentin yli maksimirajan, hän kuvailee tilannetta.