
Katri Saarikko perusti Piikkiön Kukkakaupan 15. joulukuuta vuonna 1959.
Liiketila löytyi Piikkiön keskustasta Vuorilan uusitusta liiketalosta. 87-vuotias Saarikko muistaa edelleen, miten kylmä kellarissa sijainneessa kukkakaupassa aina oli. Toisaalta ihmiset saapuivat sinne mielellään viilentymään kesähelteillä.
– Pidin kauppaa auki seitsemänä päivänä viikossa. Ainoastaan joulupäivänä se oli kiinni, mutta silloinkin piti illalla olla töissä, jos tapanina oli hautajaisia, hän muistelee.
Saarikko piti kukkakauppaa vuoteen 1984 saakka, kunnes hänen miniänsä Tiina Saarikko otti kukkakaupan hoitaakseen. Näin kukkakauppa jäi sekä Piikkiön keskustaan että oman suvun hallintaan.
– Meillä käy yhä paljon asiakkaita koko kaupan olemassaolon ajalta. Ja tietenkin heidän lapsensa ja lapsenlapsensa. Moni asiakas jäi myös ystäväksi, Katri Saarikko kertoo.
Tonttupaja kellarissa
Kukkakauppiaan arjessa ollaan vahvasti läsnä asiakkaan iloissa ja suruissa.
– Naisille lähetetyissä kukissa olen pitänyt vaitiolovelvollisuuteni, Katri Saarikko naurahtaa.
Katri Saarikon poika Timo kasvoi lapsena äitinsä kukkakaupan arkeen kiinni ja toimi sen juoksupoikana. Nyt eläkkeellä oleva Timo auttaa vaimoaan Tiinaa hoitaen lähetyksiä ja tukkukäyntejä. Hän hakee myös metsästä sammalia ja havuja esimerkiksi istutuksiin.
Saarikkojen lapset ja lapsenlapset ovat tuttuja näkyjä kukkakaupalla. Etenkin 9-vuotias tyttärentytär on viime aikoina ollut innokas apukäsi liikkeellä.
– Meillä on oma tonttupaja kotimme kellarissa. Siellä iltaisin ja öisin teemme kukkalaitteet, jotka tuomme kaupalle myyntiin, Tiina Saarikko paljastaa.
Joulutähdet tulivat 1970-luvulla
– Ennen vanhaan joulukukaksi riitti kolme neilikkaa ja vähän vihreää ympärille. Perinteisiä olivat myös hyasintit ja tulppaanit, Katri Saarikko muistelee.
Hänen mukaansa joulutähdet saapuivat kukkakauppoihin 1970-luvulla ja amaryllikset 1980-luvulla.
– Hyasinttien menekki on vähentynyt niiden voimakkaan tuoksun takia, hän kertoo.
Jouluruusun suosio on viime vuosina alkanut nostaa päätään.
– Joskus jouluisin nähtiin kielojakin, mutta ne olivat arvokkaita ja heikkoja kestämään, Tiina Saarikko sanoo.
Piikkiön Kukkakauppa on ollut osa Interflora-liikkeitä 1970-luvun alusta. Vuonna 1991 yritys muutti nykyisiin tiloihin.
Teksti ja kuva: Ina Virtanen