Haapasaaren esityksen perusteena oli, että jaettu urakka on Hovirinnan koulun kaltaisissa suurissa ja valmiiksi suunnitelluissa hankkeissa tilaajalle yleensä kokonaisurakkaa edullisempi. Hankkeen laajuus ja laatutasoon nähden tiukka budjetti puolsivat jaetun urakan valitsemista.
Tekninen lautakunta päätyi kuitenkin Janne Ason (kok.) ehdotuksesta yksimielisesti kokonaisurakan kannalle.
Aso perusteli päätöstä sillä, että kokonaisurakka on hallittavuudeltaan jaettua urakkaa helpompi. Jaetussa urakassa langat ovat enemmän kaupungin käsissä. Teknisellä puolella kärsitään tällä hetkellä vajaamiehityksestä, ja pelkona oli, että jaettu urakka kuormittaisi henkilöstöä entisestään.