Kaarinalaisnuorten huumeiden käytöstä vain vähän merkkejä – totuus voi silti olla toisenlainen

0
Lähipoliisit Kia Järvinen ja Matti Niiniö kertoivat nuorisotyöntekijä Kati Koskisen kanssa nuorten päihdetilanteesta ja tämän ajan trendeistä.

Kotimäen koululla puitiin viime viikolla yleisötilaisuudessa oppilaiden päihdekäyttöä ja vallitsevia päihdetrendejä. Viranomaisten mukaan varsinaisten huumeiden käytöstä on vähän näkyviä merkkejä, mutta nuuskan ja sähkötupakan käyttö on yleistä. Huolestuttavia piirteitä on myös nuorten suosimassa älypuhelinsovelluksessa.

Lähipoliisit Kia Järvinen ja Matti Niiniö korostivat, että huumeita liikkuu aivan varmasti kaarinalaisnuorten keskuudessa, vaikka näkyviä merkkejä on tällä hetkellä melko vähän.

– Esimerkiksi kannabis on halpaa ja sitä on helppo saada. Joku tuntee aina jonkun, joka sitä myy, Niiniö kiteytti.

Järvinen puolestaan arvioi, ettei vanhemmille tule useinkaan mieleen, että oma lapsi käyttäisi huumeita. Kyse ei ole siitä, että oltaisiin suljettu silmät. Asia ei vain ole tullut mieleen.

Rajat ovat tärkeitä



Tilaisuuteen osallistuneet vanhemmat kyselivät, mitä he voisivat tehdä.

Poliisien mukaan nuoret näkevät huumekokeiluissa vain sen puolen, mitä kaverit puhuvat. Vanhempien kannattaisi keskittyä valistuspuoleen. Esimerkiksi merkintä käyttörikoksesta voi viivästyttää ajokortin saamista tai varusmiespalveluksen aloittamista. Sitä moni nuori ei tiedä, ja heille ainakin ajokortin saaminen on iso juttu.

Järvinen jatkoi, että vanhempien on syytä varmistaa, missä lapsi liikkuu. Varmuutta voi saada vaikkapa yhteistyöllä oman nuoren kavereiden vanhempien kanssa.

Myös nuorten älypuhelimissa on paljon tietoa heidän tekemisistään. Niihin kurkkimisissa on kuitenkin oma riskinsä, koska siinä rikotaan viestintäsalaisuutta. Toisaalta sen voisi tehdä silloin, jos on perusteltu syy epäillä. Vanhemmillahan on velvollisuus huolehtia lapsistaan.

Nuuskakauppaa koulun pihalla



Nuorisotyöntekijä Kati Koskinen toi esiin nuorten nuuskan ja sähkötupakan käytön.

– Kotimäen koulusta on löytynyt nuuskakätköjä ja koulun pihalla myydään nuuskaa. Tiedämme, että Kaarinassa liikkuu ammattimainen nuuskan myyjä, hän kertoi.

– Monet kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaiset polttavat sähkötupakkaa. Se on syrjäyttänyt perinteisen tupakan, jonka polttamista pidetään nuorison keskuudessa nykyään lähinnä junttimaisena.

Koskinen halusi varoittaa vanhempia myös nuorten suosimista puhelinsovelluksista. Trendinä on nyt TikTok. Se on sovellus, johon tehdään lyhyitä tanssi- tai lauluvideoita.

– Siinä on paljon hyvää sisältöä, mutta sinne lähetetään myös alastonkuvia, ja niitä pyydetään sitä kautta. Siellä on myyty seksiä, ja sivustolla on väkivaltapropagandaa. Vaikka nuori itse ei tekisikään mitään väärää, Tiktokissa voi törmätä sellaiseen.

Teksti ja kuvat: Jarmi Malm