Kaarinan Lucia-neito löytyi Paraisilta – Kaarinassa kolme eri Lucia-tapahtumaa

0
Lucia-kruunu sopii vaalealle Emmastiina Sainiolle kuin nakutettu, mutta hän ihmettelee, miksi Lucia-neito on suomalaisen tradition mukaan yleensä vaalea. Alkuperäinen uskonvainoissa kuollut Lucia oli nimittäin kotoisin Sisiliasta.

14-vuotias Emmastiina Sainio saa tänä vuonna kunnian kantaa Lucia-kruunua Kaarina-talon joulutapahtumassa. Valinta pääosaan oli hänelle positiivinen yllätys, sillä tämä on Arkipelagin kilparyhmässä tanssivalle Emmastiinalle ensimmäinen pääosa laulajana.

Sainio on harrastanut tanssia alle kouluikäisestä saakka, mutta laulun hän löysi vasta pari vuotta sitten, kun äiti kannusti menemään laulutunneille.

– Heti ensimmäisestä tunnista saakka tuntui, että laulaminen on minun juttuni. Tanssi on todella rakas harrastus, mutta jos nyt pitäisi valita, musiikki kiinnostaa enemmän, Sainio pohtii.

Kaarinan kaupungin ja musiikkiopisto Arkipelagin joulutapahtumassa on luvassa Lucia-kulkueen lisäksi glögitarjoilu, yhteislaulua ja jouluinen oppilaskonsertti.

Emmastiina esittää juhlassa viuluorkesterin säestämänä Pyhä Lucia -laulun. Laulu on paraislaiselle yläkoululaiselle ennestään tuttu, mutta yhtä asiaa hän jännittää.

– Laulan yhden säkeistön ruotsiksi ja haluan saada ääntämykseni kuulostamaan oikealta. Se ei ole ollut ihan helppoa, hän tunnustaa.

Emmastiina lupaa, että tapahtumassa on hyvän mielen takuu. Hän suosittelee tapahtumaa kaikille, joilla on vaikeuksia löytää joulumieltä harmaan sään ja pimeyden keskeltä.

Emmastiinan henkilökohtainen jouluresepti on ainakin yksi Kauneimmat joululaulut -tapahtuma ja kuusen koristelua aatonaattona.

Teksti: Heinimaija Hirvonen

Fakta

Lucia-juhlia Kaarinassa

  • Jouluglögit, Lucia-kulkue ja yhteislaulua Piikkiön kirjastossa ke 11.12. klo 16–19.
  • Lucian päivän tapahtuma Kaarina-talossa pe 13.12. klo 16–19.
  • Ruotsinkielinen Lucia-hartaus ja joulujuhla Kaarinan kirkossa su 15.12. klo 15. Järjestelyissä mukana Turun ruotsinkielinen seurakunta ja Folkhälsan.