Verottajan protestilistalta löytyy tällä hetkellä tuttu nimi: VS Basket Oy Kaarinasta. VS Basketilla on 16 545 euron suuruinen, 29.11. päivätty velka.
VS Basket Oy perustettiin kesällä 2018 vastaamaan Ura Basket eGameStars liigajoukkueen toiminnasta. Ura Basket ry on sen suurin osakkeenomistaja.
Verottaja julkaisee protestilistalla niiden yritysten, yhdistysten ja henkilöiden nimet, jotka eivät ole maksaneet maksukehotuksen eräpäivään mennessä arvonlisäveroja, ennakonpidätyksiä tai työnantajan sairausvakuutusmaksuja.
– VS Basketille on syntynyt verovelka, joka on verottajan hakemuksesta päätynyt protestilistalle, selventää VS BAsket Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Granström .
– Verottajan saatava tullaan hoitamaan kuntoon määräajassa seuraavien parin viikon aikana, hän kuitenkin lupaa.
Granström kertoo, että Korisliigan debyyttikausi viime vuonna oli pelillisesti tuloksellista mutta taloudellisesti vaikeaa.
– Toiminta on kuluvan kauden aikana asettunut paremmin raiteilleen, mutta taloudellisen tilanteen ratkominen vie edelleen aikaa.
Hän painottaa, että VS Basket Oy:n taloudelliset vaikeudet eivät vaikuta Ura Basket ry:n juniori- tai harrastetoimintaan.
Kun asiakas on maksanut protestilistalla julkaistut verot, verohallinto lähettää asiakkaan pyynnöstä muuttuneen tiedon protestilistaa julkaiseville tahoille, kuten Kauppalehdelle ja Taloussanomille. Luottohäiriömerkintä ei kuitenkaan poistu.
Teksti: Maria Kesti
Otsikkoa muutettu 11.12.2019 klo 9.50. Protestilistalle joutui Ura Basketin liigajoukkueyhtiö, ei Ura Basket.