
– Olen miettinyt kuusen koristeeksi jotakin valkoista, ei niin perinteistä, hän kertoo salaperäisesti.
– Sanoin omille lapsilleni aikoinaan, että te saatte koristella kuusta niin kauan kuin haluatte, mutta sitten, kun tulee minun vuoroni, teen jotakin täysin erilaista. Vähän samaa ajatusta olen noudattanut täällä, hän jatkaa.
Viisi kaarinalaista kulttuuriyhdistystä kisaa tänä vuonna kauneimman kuusen tittelistä. Äänestäjille ei paljasteta etukäteen, mikä yhdistys on koristellut minkäkin kuusen.
Viime vuonna sama kilpailu käytiin Kaarinan kaupungin eri palvelusektoreiden välillä, ja silloin voiton vei tekniset palvelut.
Kaarinan Nuorisoteatterin puheenjohtaja Anna Hellsten ja Heidi Hämäläinen väkertävät viimeisiä koristeita valmiiksi kuusen ääressä.
– Meillä on kestävän kehityksen ja kierrätyksen teema. Kuusessa ei ole mitään uutta, vaan kaikki koristeet on tehty teatterin materiaaleista, Hellsten paljastaa.
Kaarina-seuran ja Kaarinan Nuorisoteatterin lisäksi kisassa ovat mukana Piikkiö-seura, Kaarina-Teatteri ja Kaarinan taideyhdistys.
Koristelukilpailun voittava yhdistys palkitaan kulttuurituottaja Maija Leinon mukaan kiertopalkinnolla, joka on taidetta ja liittyy kuusiin. Myös äänestäjien kesken arvotaan jouluinen palkinto.
Teksti ja kuva: Heinimaija Hirvonen
Äänestä
Kauneinta kuusta voi äänestää Kaarina-talossa lipukkeella tai osoitteessa kaarina.fi/joulukuusi. Äänestysaikaa on 18.12. asti.