Menovinkki:Menehtyneen taiteilijan värikylläisiä maalauksia Kaarina-talossa

0
Seija Kiesiläisen taideteos. Kiesiläinen ei yleensä nimennyt maalauksiaan.

Pää, silmät, / hartioilla ehtymätön paletti, / jolla kuvat ja värit kulkevat / käsien kautta, / kantautuvat kankaalle. / Loppumaton elämäntuutti, / joka sekä imee että sylkee. (Seija Kiesiläinen)

Tämän vuoden viimeisessä Kaarina-talon näyttelyssä Kaarina-talossa on esillä vuonna 2018 menehtyneen turkulaisen taiteilijan Seija Kiesiläisen (s. 1952) maalauksia. Värittelemääni -näyttelyyn on valittu taiteilijan laajasta tuotannosta luontoa, lapsia ja mielenmaisemia esittäviä töitä.

Kiesiläisen töistä on kuvailtu, että ne saavat katsojansa hyvälle mielelle. Mitä enemmän niitä katsoo, sitä enemmän niistä löytää. Edes hänen viimeisiksi jääneissä töissään ei näy sairauden tuomia varjoja.

Luovuuttaan Kiesiläinen toteutti pääasiassa maalaamalla, mutta myös kirjoittaminen luonnistui. Jälkeenjääneistä papereista löytyi iso joukko runoja.