Näillä kolmella vinkillä paino pysyy kurissa – Kaarinan kaupunki palkkasi testamenttivaroilla ravitsemusterapeutin

0
Tuulia Terinkoski työskenteli ennen Kaarinaan siirtymistä ravitsemusterapeuttina Vaasassa. Kaarina on hänelle kuitenkin ennestään tuttu, sillä hän on aikoinaan työskennellyt terveydenhoitajana Kaarinassa ja hänen perheellään on mökki täällä.

Heti alkuun pahoittelut. Toisin kuin usein uskotellaan, terveelliseen elämään ei ole olemassa oikotietä.

Jos haluaa pudottaa painoa, kannattaa tarkistaa, että ruokavalio on kunnossa ja että liikkuu ja nukkuu riittävästi. Siinä on kaikessa yksinkertaisuudessaan Kaarinan uuden ravitsemusterapeutin Tuulia Terinkosken resepti hyvinvointiin.

Tosin yksinkertaista se ei ole. Terinkoski on nähnyt vastaanotollaan ihmisiä, jotka ovat käyneet kaikki muotidieetit läpi.

– Harvoin niiden avulla pääsee pysyviin tuloksiin. Ikävä kyllä yleensä dieetit sotkevat vain elimistön niin totaalisesti, että sen jälkeen millään pienillä elämäntapamuutoksilla on vaikea saada tuloksia. Vie aikansa ennen kuin elimistö palautuu takaisin normaalitilaan, hän kertoo.

Terinkoski on lokakuusta asti työskennellyt Kaarinan terveysasemalla ravitsemusterapeuttina. Ruokavaliolla on hänen mukaansa valtava vaikutus ihmisen terveyteen, mutta vain harvassa kunnassa hyödynnetään ravitsemusterapeuttien osaamista. Kaarinan naapurikunnista ravitsemusterapeutti löytyy vain Turusta.

– Ruokavalio on perusta sille, että ihminen pysyy terveenä. Käypähoitosuosituksissa ohjeistetaan, että esimerkiksi jokaisen keliaakikon pitäisi päästä ravitsemusterapeutin luokse kuukauden kuluessa diagnoosista. Tämä ei kuitenkaan aina toteudu etenkään niissä kunnissa, joissa ei ole ravitsemusterapeuttia, Terinkoski harmittelee.

Kolme ryhmää etusijalla

Ravitsemusterapeutti palkattiin Kaarinaan osana terveyden edistämisen hanketta, joka päättyy ensi syksynä. Rahat hankkeeseen saatiin kaupungille osoitetuista testamenttivaroista.

– Tavoitteenani on tehdä vuoden aikana itsestäni niin tarpeellinen, että ravitsemusterapeutista tulee pysyvä osa palvelutarjontaa, Terinkoski naurahtaa.

Hän uskoo, että pitkässä juoksussa ravitsemusterapeutti maksaa itsensä takaisin, sillä myös kaarinalaisilla on paljon elintapasairauksia. Esimerkiksi diabeteksen ehkäisemisessä ja hoidossa ruokavalio on keskeisessä roolissa.

Terinkosken edellisessä työpaikassa Vaasassa ravitsemusterapeutti on ollut kaupungin palkkalistoilla jo 1990-luvulta saakka. Kaupungin kahdelle ravitsemusterapeutille oli jatkuvasti 5–6 viikon jonot.

Kaarinassa ravitsemusterapeutin vastaanotolle pääsee hoitajan tai lääkärin lähetteellä. Etusijalla ovat hankkeen aikana ylipainoiset lapset ja nuoret perheineen, pre-diabetesta ja diabetesta sairastavat sekä ikäihmiset.

Yksilö- ja ryhmävastaanottojen lisäksi Terikoski pitää Kaarinassa yleisöluentoja ja vetää koulutuksia terveyskeskuksessa sekä ikäihmisten parissa työskenteleville.

Ihmisillä perusasiat hukassa

Painon pudotukseen ja terveelliseen elämään on tarjolla enemmän vinkkejä kuin koskaan aiemmin. Mihin ihmiset tarvitsevat ravitsemusterapeuttia?

Tietotulvan keskellä unohtuvat helposti perusasiat. Ensimmäiseksi kannattaisi Terinkosken mukaan kiinnittää huomiota ateriarytmiin ja annoskokoihin.

– Yleisin virhe on, että syödään liian harvoin ja liian suuria annoksia, koska nälkä ehtii kasvaa niin suureksi.

Tämä ei ole Terinkosken mukaan pelkästään yksilön vika, vaan ihmisiä ohjataan ylensyöntiin esimerkiksi käyttämällä isoja pakkauskokoja.

– Olipa kyseessä valmisruuat, sipsi- tai karkkipussit, niin kaikki on nykyisin suurta. Jumbosta ja megasta on tullut tämän päivän normaali.

Nimikkeet johtavat harhaan

Mitä yhteistä on ravitsemusterapeutilla, ravintovalmentajalla ja ravintoneuvojalla? Se, että nämä kaikki jakavat ihmisille neuvoja painon pudottamiseen ja terveempään elämään. Heidän lähtökohtansa ovat kuitenkin hyvin erilaiset.

Ainoastaan ravitsemusterapeutilla on pohjalla laaja yliopistotutkinto ja Valviran myöntämä lupa toimia tehtävässään. Sen sijaan ravintoneuvojaksi tai -valmentajaksi voi kutsua itseään periaatteessa kuka tahansa alasta kiinnostunut. Koulutuksen laajuus vaihtelee yleensä muutamasta opintopisteestä muutamaan kymmeneen.

Ravitsemusterapeutti Tuulia Terikosken mukaan tavallisilla ihmisillä nimikkeet menevät ymmärrettävästi sekaisin.

– Vastaanotollani on käynyt ihmisiä, jotka ovat sanoneet käyneensä ennenkin ravitsemusterapeutilla. Pyrin aina selvittämään, missä asiakas on käynyt. Välillä käy ilmi, ettei kyseessä ole ollut laillistettu ravitsemusterapeutti. Tämä on tärkeää etenkin, jos asiakkaan saamat neuvot kuulostavat hieman kyseenalaisilta.

Teksti ja kuva: Heinimaija Hirvonen