Piispanristin lampi aiotaan näillä näkymin säilyttää. Sen rannat kunnostetaan puistoksi.
Kaavoitettavan alueen pinta-ala on noin kolme hehtaaria. Osayleiskaavan mukaan alueella voi olla toimitilojen ja liikerakennusten lisäksi kerrostaloja. Nykyinen asemakaava on vanha, vuodelta 1979, kun Auran Panimo muutti kaarinaan.
Kaupunkikehityslautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja valtuustolle, että kaupunki solmii asemakaavoituksen käynnistämissopimuksen YIT:n kanssa.