Ryhmä on suljettu, ja se tapaa ohjaaja Tuula Törnblomin kanssa kerran viikossa. Tavoitteena on yksinäisyyden lievittäminen ja jakaminen, yhdessä tekeminen ja kokeminen, ja ryhmän toivotaan jatkavan kokoontumisia omin voimin kevään jälkeen.
Ystäväpiiri-toiminta on kehitetty Vanhustyön keskusliiton geriatrisen kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämishankkeessa. Ryhmät paransivat mukana olleiden psyykkistä hyvinvointia, muistitoimintoja ja terveyttä. Toiminta suunnitellaan ryhmäläisten toiveiden mukaan, ja ryhmä voi esimerkiksi lähteä retkelle, liikkua, keskustella, kuunnella musiikkia tai katsella taidetta. Suljetussa ryhmässä voidaan käydä läpi yksityisiäkin asioita.
– Syksyn ryhmästä sain hyvää ja kiitollista palautetta, ja se jatkaa nyt omin avuin ryhmää omilla tapaamisillaan, Törnblom kertoo.
Fakta
Kerran viikossa
Kokoontumiset keskiviikkoisin 5.2.–29.4, klo 10–12. Maksuton.
Ilmoittautumiset 31.1. mennessä, puh: 040 755 2584.