
Lintuharrastaja Esko Gustafsson seisoo Rauvolan entisen jätevedenpuhdistamon parkkipaikalla kiikarit kaulassa. Keskitalvi ei ole lintutarkkailijalle otollista aikaa, mutta talviruokintapaikalla voi nähdä ainakin tali- ja sinitiaisia ja viherpeippoja. Yksi oravakin näyttää löytäneen apajat.
Turun lintutieteellinen yhdistys perusti joulukuun alussa linnuille talviruokintapaikan Kaarinan Rauvolaan entisen jätevedenpuhdistamon alueelle. Ruokinnasta huolehtivan Gustafssonin mukaan yhdistyksellä ei ole aiemmin ollut Turun seudulla omaa ruokintapaikkaa.
Kaarinan kaupunki vuokrasi ruokintaa varten noin 400 neliömetrin kokoisen alueen viideksi vuodeksi. Turun lintutieteellinen yhdistys maksaa alueesta nimellistä vuokraa.
Nykyisen ruokintapaikan viereisessä lehdossa on Gustafssonin mukaan ollut aikaisempina talvina yksityishenkilöiden ylläpitämä talviruokinta. Ruokinta kuitenkin lopetettiin kaupungin kehotuksesta, sillä se sijaitsi luonnonsuojelualueella eikä suojelualueella saa määräysten mukaan ruokkia eläimiä.
Tervetuloa tarkkailemaan
Gustafsson toivottaa kaikki luonnosta kiinnostuneet ihmiset tervetulleiksi talviruokinnalle tarkkailemaan lintuja, kunhan muistaa antaa linnuille ruokarauhan.
Halutessaan linnuille voi tuoda myös ruokaa. Yhdistyksen puolesta ruokinnalla on tarjolla rasvamakkaraa, pähkinöitä ja siemenautomaatteja.
– Esimerkiksi kerrostalossa asuvilla ihmisillä ei ole mahdollista ruokkia lintuja omalla kotipihallaan. Täällä siihen on tilaisuus, Gustafsson kannustaa.
Talviruokinnan sijainti on ihmisten kannalta erinomainen, sillä autolla pääsee perille asti. Lintujen kannalta paikka saisi olla Gustafssonin mukaan hieman suojaisempi.
– Ihanteellisella ruokintapaikalla olisi enemmän tiheää kasvillisuutta, jonne piiloutua esimerkiksi petolinnuilta.
Yhdistys toivoo, että ruokinnalla käyvät ihmiset merkitsisivät lintuhavaintonsa netissä toimivaan lintutietopalvelu Tiiraan.
Joulukuussa ruokinnalla oli merkintöjen mukaan vielä hiljaista. Gustafssonin mukaan kestää aikansa, ennen kuin linnut löytävät uuden ruokintapaikan. Lämpimien säiden takia linnut saavat myös ruokaa luonnosta.
Ruokintaa jatketaan kevään tuloon asti.
– Kesäaikana lintuja ei pitäisi ruokkia, sillä tällöin vaarana on, että taudit leviävät. Kevään tullessa linnuille on myöskin tarjolla monipuolisempaa ravintoa luonnossa kuin mitä ne saavat ruokinnalta, Gustafsson opastaa.
Fakta
Lähde pihabongaukseen
Ruokinnalla järjestetään sunnuntaina 26. tammikuuta kello 10–12 kaikille avoin pihabongaus. Paikalla on oppaita tunnistamassa ruokinnalla käyviä lajeja.
Rauvolantie 164.