Karoliina pistää Kaarinan Yrittäjissä tuulemaan

0
Yritysvalmentaja Karoliina Heiskanen on ollut Kaarinan Yrittäjien hallituksessa vuoden. Hän aloitti vuodenvaihteessa yhdistyksen puheenjohtajana.

– Muutoksia on luvassa, toteaa Karoliina Heiskanen päättäväisesti.

Hän on 34-vuotias yritys- ja työyhteisövalmentaja sekä liikkeenjohdon konsultti, joka aloitti vuodenvaihteessa Kaarinan Yrittäjien puheenjohtajana.

Kun edellinen puheenjohtaja Marika Haataja kertoi jättävänsä pestin, yhdistyksen hallitus halusi yksimielisesti Heiskasen tarttuvan tehtävään.

Mitähän muutoksia siis on tulossa?

– Ennen kaikkea mottomme on nyt Piispanristiltä Piikkiöön, eli pyrimme laajentamaan toimintaamme koko Kaarinaan. Lisäksi tapahtumat uudistuvat, Heiskanen avaa.

Valmentaja

puheenjohtajana


Kun Karoliina Heiskaselta kysyy, mitä hän saa yrittäjäyhdistyksen puheenjohtajanpestistä, hän ei pidä kysymystä hyvänä. Tärkeämpää on se, mitä yritysyhdistys voi antaa kaarinalaisille yrityksille.

Heiskasella itsellään on vuoden ikäinen yritys nimeltä Yritysvalmennus EnterFind. Se valmentaa pieniä, keskisuuria, mikrokokoisia ja kasvuyrityksiä kehittämään omaa liiketoimintaansa: myyntiä, markkinointia ja henkilöstöä.

Aiemmin hän teki samaa työtä toiminimellä.

Heiskasella on myös ”lukuisia muita bisneksiä”, mutta niitä hän ei avaa tarkemmin. Yrittäjänä hän on ollut 15 vuotta.

Heiskanen on asunut pitkään eri puolilla Kaarinaa, ja hän rakentaa taloa Piikkiöön.

Kaarinan Messut ennallaan


Yrittäjäyhdistyksen yhteistyö Kaarinan Kehityksen kanssa on tiivis, eikä se voisi muuta ollakaan: elinkeinoyhtiö on kaupungin ja Kaarinan Yrittäjien omistama.

Mikäli yrittäjäyhdistyksen tapahtumat uudistuvat, mitenköhän käy Kaarinan Messuille. Järjestetäänkö niitä enää?

– Kyllä järjestetään, Karoliina Heiskanen lupaa.

Lisäksi on tulossa yhdistyksen jäsenyrityksille uusia tapahtumia, seminaareja, koulutuksia ja verkostoitumistilaisuuksia, joilla pyritään helpottamaan yrittäjien arkea Kaarinassa. Aikeissa on myös järjestää avoimia tapahtumia, jotka on tarkoitettu myös niille yrityksille, jotka eivät ole liittyneet Kaarinan Yrittäjiin.

Mitä kaarinalaiset eivät sinusta tiedä? Olen myynyt tuotteita Amazon-verkkokaupassa.

Ensimmäinen kauppa, jonka olet elämässäsi tehnyt? Taisin tehdä kotona töitä, kun halusin esimerkiksi polkupyörän tai permanentin.

Mikä kaarinalainen yritys yllätti sinut viimeksi? Yllätyin positiivisesti, kun huomasin, että Kaarinasta toimistotarvikeliikkeestä löytyi omaan työhöni liittyvä erikoistarvike eikä sitä tarvinnut tilata verkkokaupasta.

Mitä kaarinalaisuus merkitsee sinulle? Sitä, että kaikki on helposti saatavilla: on hyvät palvelut ja mahdollisuudet.

Mitä jääkaapistasi löytyy aina? Perustarvikkeet viikoksi.

Teksti ja kuva: Maria Kesti

Kuka Karoliina Heiskanen?


34-vuotias tradenomi, Yritysvalmennus EnterFindin yrittäjä.

Yrittäjänä yhteensä 15 vuotta.

Asuu Kaarinassa, kotoisin Turusta.​